Liikenneonnettomuudet kasvussa kesällä – vältetään päätyminen tilastoihin

Liikenneonnettomuudet kasvussa kesällä – vältetään päätyminen tilastoihin

Suomalaiset matkustavat kesäisin pitkiä matkoja liikenteessä. Vaikka keliolosuhteet voivatkin tuntua muita vuodenaikoja paremmilta, sattuu liikenteessä kesäkuukausina tavallista enemmän henkilövahinkoja. Erityisesti nuorten onnettomuusmäärissä näkyy kesäisin piikki, kun henkilövahinkojen määrä kaksinkertaistuu.

Etenkin viikonloput ja kesälauantait ovat tyypillistä aikaa liikenneonnettomuuksille. Syitä on useita: ylinopeus, väsymys, kiinnittämätön turvavyö sekä valitettavasti myös alkoholi. Monesti onnettomuusriski kasvaa myös tilanteissa, jolloin kyyditettävinä olevat kaverit ja näytönhalu johtavat riskialttiiseen ajamiseen.

Henkilöstömme terveys ja turvallisuus on meille ISS:llä tärkeää - niin työajalla kuin myös sen ulkopuolella. Useat vaaratilanteet liikenteessä olisivat huomioitavissa etukäteen, joten kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin:

• noudata aina liikennesääntöjä
• ennakoi ja varaa tarpeeksi aikaa ajomatkallesi
• älä nouse rattiin väsyneenä tai alkoholin vaikutuksen alaisena
• pidä tarpeeksi taukoja pitkillä ajojaksoilla
• muista turvavyön käyttö
• älä käytä kännykkää ajon aikana
• vaikka viikonloput ovatkin usein tekemistä täynnä, muista myös levähtää ja palautua työviikosta
• lataa 112 Suomi -sovellus puhelimeesi nopeuttaaksesi avunsaantia hätätapauksessa - huolehdi myös, että puhelimessasi on riittävästi virtaa ajomatkan ajaksi

Lisävinkkejä turvalliseen kesäliikenteeseen > >

Kuluuko kesä duunISSa? Jaa meille parhaat työturvallisuus- ja -hyvinvointivinkkisi – voit voittaa polkupyörän! Lue lisää > >