Siirry suoraan sisältöön
Hyvinvointi- ja palautumisvinkit lomalle

Lomaillahan kaikki osaavat, eikä siihen ole yhtä kaikille sopivaa tapaa. Seuraaviin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta lomasta saisi mahdollisimman paljon irti ja töihin paluu sujuisi kivuttomasti.

1. Laskeudu lomalle etukäteen. Älä lataa liikaa asioita viimeisiin työpäiviin. Huolehdi siitä, että työt hoituvat myös lomasi aikana, muuten voi olla vaikea irtautua töistä ja rentoutua.

2. Tee lista kesken jäävistä töistä. Päätä muutama asia, joihin tartut heti palattuasi. Näin tekemättömät työt eivät rasita lomalla.

3. Vaihda ympäristöä ja muista sekä oleilla että olla aktiivinen. Ympäristön vaihtaminen pois arkimaisemista auttaa irtautumisessa. Psyykkistä palautumista tapahtuu sekä passiivisen oleilun että aktiivisen tekemisen kautta – molempia tarvitaan. Rentoutumalla pääset alhaiseen virittyneisyyteen ja myönteiseen tunnetilaan, mutta aktiivinen tekeminen auttaa todella voimavarojen täydentymisessä. Myös se, että täysin vapaasti voi päättää omista aikatauluistaan, on mielenterveydelle tärkeää.

Nauti lomasta ja kesästä!

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!