Siirry suoraan sisältöön
Uusien haasteiden edessä – poikkeusolot veivät keittiöstä siivousvaunun luokse

Poikkeusolot vaativat poikkeuksellisia tekoja. Vuosikymmeniä keittiössä töitä tehnyt Jari Kallioinen otti haasteen vastaan ja tarttui siivoustöihin, kun poikkeusolot sulkivat ravintolat.

Ravintolat sulkivat ovensa yksi toisensa perään. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila laittoi kiinni paitsi yksityisiä ravintoloita, myös osan ISS:n ravintolapalveluiden toimipisteistä. Kuten monilta muiltakin ravintola-alan työntekijöiltä ympäri maailman, myös kokkina työskentelevältä Jari Kallioiselta loppuivat työt kuin seinään. Hätä ei kuitenkaan ehtinyt iskeä oman toimeentulon osalta, sillä ISS:ltä soitettiin pian perään. Tarjolla oli tilapäisesti töitä siivoojana elintarviketeollisuuden voimalaitoksesta . Keittiötöissä Jari oli tottunut siivoamaan työtilaa, mutta nyt siivottavana oli keittiön sijaan voimalahallien laajat tasot ja lattiapinnat.

– ISS:ltä tarjottiin korvaavaksi työksi siivousta. Ajattelin heti, että olen valmis kokeilemaan kaikkea uutta. Samalla työmatkani lyheni huomattavasti, sillä uusi työpaikka sijaitsee vain kolmen kilometrin päässä kotoa, Jari kertoo.

Puhtaus on puoli ruokaa

Vuodesta 1984 asti erilaisia keittiötöitä tehnyt Jari aloitti uransa ISS:llä vuonna 2005, kun kaverit houkuttelivat miehen taloon. Ensin Jari työskenteli keittiömestarina ja viimeiset viisi vuotta kokkina. Ruoanlaitto ja työn sosiaalisuus viehättävät kokkia.

– Olen viihtynyt ISS:llä hyvin. ISS on iso talo ja tarjoaa mahdollisuuksia siirtyä paikasta toiseen. Eikä vain keittiöstä toiseen, vaan myös positiosta toiseen. Se tarjoaa monia uramahdollisuuksia, Jari kehuu.

Poikkeustilanteen aiheuttama siirtymä keittiöstä ja kauhan varresta siivouksen pariin sujui jopa yllättävän vaivattomasti.

– Olen aina arvostanut siivoustyötä, sillä puhtaus on puoli ruokaa ja keittiössä siivotaan aina omat jäljet.

Ennen uusiin työkenkiin astumista Jari sai päivän mittaisen tehoperehdytyksen tehtäviin, niiden edellyttämiin työturvallisuusnäkökohtiin ja asiakkuuteen. Perehdytyksen avulla sai nopeasti kiinni uuden työn vaatimuksista. Loput opeista ovat tulleet arjessa. Uusi työyhteisö on ottanut poikkeusajan tilapäisen työntekijän hyvin vastaan.

– Oma-aloitteisuus on avainasemassa tässä työssä, sillä töitä tehdään vuorossa itsenäisesti. Vuoronvaihtojen välissä kahvihuoneessa vaihdetaan kuulumiset ja kyselen siivouksen ammattilaiselta lisävinkkejä hommiin.

Opettavainen keikka

Työpaikan vaihdoksesta huolimatta Jarin työajat ovat pysyneet samoina. Päivä alkaa kukonlaulun aikaan kuudelta, ja päättyy aikaisin iltapäivällä. Isoin ero on työn luonteessa. Siinä missä keittiötyö on tiivistä yhteispeliä, siivoojana Jari tekee työnsä itsenäisesti. Työpäivän aikana Jarille kertyy askelia 15 000. Isojen alueiden läpi kulkeminen tuntui ensin jaloissa, siivoustyö olkapäissä.

– Tämä on opettavainen työkeikka ja siivoustyön merkitys on silmissäni noussut entisestään. Hygienian merkitys on korostunut poikkeustilassa ja se on melkeinpä elinehto sille, että pyörät pyörivät työpaikoilla ja tehtaissa.

Jarilla on edessään vielä todennäköisesti muutama kuukausi töitä siivoojana ennen paluuta keittiön puolelle. Siinä ajassa uusille haasteille avoin työntekijä ehtii oppia monia ammattilaissiivoojien niksejä.

– Olen viihtynyt täällä hyvin, vieressä kimmeltää meri ja työssä ehtii ajatella paljon. Radion kuuntelua kaipaan, sillä se ei tässä ympäristössä ole turvallisuussyistä mahdollista.

Virtaa töihin mökiltä ja lenkiltä

Kun työpäivä on saatettu loppuun, Jari ajaa kotiin muutamassa minuutissa. Perillä kotona Kirkkonummella odottavat kaksi koiraa innokkaina kävelylenkille.

– Päivässä kertyy yhteensä helposti lähes 19 000 askelta, kun suuntaan töiden jälkeen vielä lenkille koirien kanssa.

Lenkkipolun lisäksi Jari viettää vapaa-aikaansa poikansa kanssa, sekä kesämökistä ja asuntovaunusta nauttien. Vapaa-ajan tarjoama vastapaino työlle pitää hyvinvoinnista huolta, ja mahdollistaa töissä jaksamisen.

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!