Siirry suoraan sisältöön
Terveisiä Kööpenhaminasta!

Kauppatieteitä opiskellut Suvi Aaltonen aloitti ISS:n Global Management Trainee -ohjelmassa viime syksynä. Hän suorittaa kolmen kuukauden mittaista ulkomaanjaksoa Kööpenhaminassa ISS:n globaalissa avainasiakkuudessa. Lue, mitä Suvi kertoo koulutusohjelmasta ja Tanska-kokemuksistaan.

"ISS Global Management Trainee -ohjelmaan tutustuessani minua kiehtoi ISS:n eteenpäin pyrkivä asenne ja mahdollisuus kehittyä palveluiden parissa kansainvälisesti. Viihdyn parhaiten monipuolisissa ja kansainvälisissä työtehtävissä, jotka tapahtuvat aidosti asiakasrajapinnassa muuttuvassa ympäristössä. Ohjelman kuvaus sopi mainiosti myös uratavoitteisiini.

Nyt minulla on käynnissä kolmen kuukauden ulkomaanvaihto, jonka suoritan suuren asiakkaan pääkonttorilla Kööpenhaminassa. Olen ollut äärimmäisen tyytyväinen tähän kansainväliseen harjoittelujaksoon, joka on tarjonnut uusia oppimiskokemuksia ja mahdollisuuden tavata mielenkiintoisia osaajia.

Olen kiinnittänyt huomiota eritoten arkipäivän johtamisen tärkeyteen ja tiimihengen ylläpitoon. Mainittakoon ISS-tiimin jokaaamuiset briefaus-palaverit, joissa käydään läpi päivän tapahtumat. Myös lounashetket ja tiimin perjantaiaamiaiset antavat loistavan mahdollisuuden tiimihengen ylläpidolle ja kuulumisten vaihdolle.

Suomalaisessa ja tanskalaisessa työkulttuurissa ei tunnu olevaan juurikaan eroa. Molemmissa maissa työmentaliteettiin kuuluu joustaminen tarvittaessa ja ahkeroiminen yhteisten päämäärien saavuttamiseksi.

Tapaamani ISS:läiset ovat äärimmäisen sitoutuneita työhönsä ja allekirjoittavat yrityksen arvot sekä yhteisesti sovitut toimintaperiaatteet. Vaikka omat työtehtävät olisivat vaihtuneet vuosien varrella, moni on osannut hyödyntää ISS:n tarjoamia uudelleenkouluttautumismahdollisuuksia. Tällä asenteella pärjäämme ja kehitymme maailman parhaaksi palveluyritykseksi.

Olemme iso talo, jonka haasteet ovat samankaltaisia maasta riippumatta. Olemalla avoimia ja tekemällä pitkäjänteistä yhteistyötä opimme jakamaan osaamista ja tietoa eri maiden ja mantereiden kesken koko ajan paremmin. Asialleen omistautunut tiimi saa paljon aikaan ja pystyy luomaan asiakkaalle viihtyisän työskentely-ympäristön – tässä on yksi asia, jossa voimme lähitulevaisuudessa olla maailman parhaita.

Asun soluasunnossa trainee-kollegojeni, brittiläisen Catherinen ja sveitsiläisen Alainin (kuvassa), kanssa. Työpäivien jälkeen on hienoa jakaa kokemuksia eri asiakkuuksista. Vapaa-aikana on tullut tutustuttua tanskalaiseen elämänmenoon ja paikalliseen hyggeen. Olemme löytäneet mukavia istuskelu- ja ruokapaikkoja ja innostuneet kaupungin välittömästä tunnelmasta. Olen myös palannut rakkaan juoksuharrastuksen pariin.

Kööpenhaminassa parasta on ehdottomasti kansainvälinen ilmapiiri, avoimuus ja ystävällisyys. Nähtävää riittää, ja parhaiten kaupungin tunnelman ja historian aistii mielestäni kävellen. Kaupungista löytyy myös lukuisia kivoja puistoja ja vesialueita, jotka ovat mainioita paikkoja ruuhkaisemman kaupunkielämän vastapainoksi. Kööpenhamina on omalla tavallaan simppelin skandidesignin mekka kuin myös kulttuurillisesti rikas vierailukohde.

Päivän mittaisilla työreissuilla olen päässyt tutustumaan myös Roskildeen, Aarhussiin ja Esbjergiin. Suosittelenkin tännepäin matkaileville tutkimaan Tanskaa myös pääkaupungin ulkopuolelta, jossa elämäntyyli on omalla tavallaan rauhallisempaa ja luonto lähellä."


Hakuaika syksyllä 2018 käynnistyvään ISS Global Management Trainee -ohjelmaan on alkanut. Ohjelma on tarkoitettu vastikään korkeakoulusta valmistuneelle tulevaisuuden johtajalle. Tavoitteena on löytää vahvoja ammattilaisia, jotka pystyvät luotsaamaan ISS:ää markkinoiden halutuimmaksi kokonaispalveluratkaisujen tuottajaksi, strategiseksi kumppaniksi asiakkaille. Ohjelmassa keskitytään nimenomaan ISS:n globaaleihin avainasiakkuuksiin ja niiden johtamiseen. Hae jo tänään ja ihan viimeistään 31.12.2017. Linkki hakulomakkeeseen >>

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!