Siirry suoraan sisältöön

Kun koronapandemian aiheuttama poikkeustila vähensi Boontan ”Pen” Häyrysen töitä siivoojana, hän oli valmis kokeilemaan uutta. ISS:n ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n yhteistyön kautta Pen sai töitä mansikanpoimijana keskisuomalaisella tilalla.

Lämpöinen multamaa, vehreät penkkirivit ja rönsyjen alta paljastuvat makeat, punaiset pilkahdukset eivät ole aivan tavanomainen työympäristö lentokenttäsiivoojalle. Keskisuomalaiselle mansikkamaalle ISS:llä siivoojana työskentelevä Boontan ”Pen” Häyrynen kuitenkin päätyi, ja siivousvälineet ja sisätyö vaihtuivat koriin, kyykkyasentoon ja ulkoilmaan.

Koronapandemian aiheuttama poikkeustilanne näkyi keväällä myös ISS:n siivouskohteissa ja vaikutti Penin työhön siivoojana, kun lentoasema matkustusrajoitusten myötä hiljeni. ISS pyrkii aina tarjoamaan ammattilaisilleen monipuolisia mahdollisuuksia, ja myös tällaisena poikkeuksellisena aikana pystyimme tarjoamaan vaihtoehtoisia töitä. Penin tapauksessa vaihtoehto löytyi suomalaisilta marjatiloilta, joille kaivattiin kipeästi käsipareja, sillä koronapandemia vaikeutti kausityövoiman liikkumista.

– Olin ehtinyt olla ISS:llä töissä muutamia kuukausia, kun koronavirus iski. Kesäkuussa ISS:ltä soitettiin ja kysyttiin, haluaisinko lähteä mansikanpoimijaksi marjatilalle, Pen kertoo.

Avoimessa työyhteisössä autetaan

Päätös oli Penille helppo. Poikkeuksellisena aikana joustamisen ja auttamisen merkitys oli kasvanut avoimessa työyhteisössä entisestään. Toisinaan Pen oli jo auttanut lentokoneiden siivouksessa.

– Tämä aika on ollut sellainen, että pitää olla valmis auttamaan. Olin iloinen, että työnantaja pystyi järjestämään minulle työtä, joten heinäkuun alussa lähdin tilalle, Pen sanoo.

Thaimaasta kotoisin oleva, kahdeksan vuotta Suomessa asunut Pen on työskennellyt ISS:llä vajaan vuoden. Nykyiseen työhönsä hän päätyi ystävän suosituksesta. Suomen kielen opintojen lisäksi hän oli työskennellyt hotellisiivoojana, ja työ ISS:llä tuntui luontevalta.

– Kun muutimme perheeni kanssa toiselta paikkakunnalta, etsin uutta työtä. Kaverini kautta päädyin hakemaan siivoojan paikkaa. Olen ollut työhön ISS:llä tyytyväinen. Työympäristö on mielenkiintoinen, työpaikalla näkee ihmisiä, ja esimiehet ovat ottaneet minut hyvin vastaan.

Mansikkapellolla arvostus omaa työtä kohtaan kasvoi

Mansikanpoiminta on ahkeraa asennetta ja omatoimisuutta vaativa työ, ja samanlaisista ominaisuuksista on hyötyä myös siivoojana. Siivoojana Pen on tyypillisesti iltavuorossa, tilalla työn ajankohta ja työajan pituus taas riippuivat säästä.

– Mansikanpoiminta ei ole helppoa. Jos sataa paljon, ei voi poimia ollenkaan. Jos on hyvässä kunnossa ja nopea, ehtii kerätä paljon, Pen sanoo.

Mansikkaa kerätään koreihin, jotka painavat täytenä noin kolme kiloa. Parhaina päivinä Pen keräsi 20–25 koria, mutta oli myös päiviä, jolloin poimimaan ei päästy.

Vaikka mansikanpoimijan työ oli fyysisesti raskasta, Pen on tyytyväinen, että onnistui saamaan vaihtoehtoista työtä. Toisaalta Pen pystyi työpanoksellaan helpottamaan suomalaisten marjatilojen tilannetta. Pesti sai myös arvostamaan omaa ammattia entistä enemmän. Pian Peniä odottaakin paluu tuttuun työhön.

– Rakastan siivoojan työtä, ja odotan paluuta kovasti. Työpaikkani on lähellä kotia. Se on työtä, jonka tunnen ja osaan ja jonka tiedän tekeväni hyvin, Pen kertoo.

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!