Siirry suoraan sisältöön
Mutka muualla sai palaamaan tuttuun työhön

ISS:n Valmet-asiakkuudessa Rautpohjassa on aloittanut tänä vuonna kolme vanhaa tuttua. Marjo-Riitta Ohvo, Tero Häkkinen ja Jussi Ruhtila lähtivät ensin ISS:ltä kukin suuntiinsa: opiskelemaan, lähemmäs perhettä ja muihin töihin. Mikä sai palaamaan ISS:lle?

Kuin kotiin olisi tullut. Siltä Jussi Ruhtilasta tuntui, kun hän vuoden alussa palasi ISS:lle. Kaksi vuotta aiemmin hän oli jättänyt työnsä opiskellakseen hammashoitajaksi. Nyt hän työskentelee jälleen koordinaattorina Valmetin Rautpohjan tehtaalla Jyväskylässä, ISS:n monipalvelukohteessa.

– Olin ollut 10 vuotta Valmetilla esimiehenä, kun totesin, että on aika hypätä takavasemmalle ja toteuttaa muita unelmia. Veri veti opiskelemaan jotain uutta, Jussi kertoo.

Jussi ei ole Rautpohjan ainoa paluumuuttaja. Tero Häkkinen lähti vajaat kaksi vuotta sitten etsimään koulutustaan vastaavaa työtä, Marjo-Riitta Ohvo taas muutti kaksi vuotta sitten toiselle paikkakunnalle lähemmäs läheisiään. Tänä syksynä molemmat aloittivat uudelleen Valmetin asiakkuudessa, tällä kertaa monipalveluohjaajina.

Marjo-Riitta Ohvo aloitti tänä syksynä uudelleen Valmetin asiakkuudessa, tällä kertaa monipalveluohjaajana.

Keikkalaisesta vakituiseksi ja esimieheksi

Valmetin asiakkuudessa Marjo-Riitta vastaa muun muassa siivouspalveluiden uusien työntekijöiden opastamisesta, palkoista ja laskutuksesta sekä työvaatteista. Tero puolestaan katsoo ympäristöpalveluiden, teknisten töiden ja kiinteistöhuollon perään.

Jussin nimikkeen takaa löytyy monenlaista. Pääasiassa hän vastaa muuttopalveluista, kuten tilojen kalustuksesta ja sisustuksesta. Jussi on kolmikosta myös pitkäaikaisin ISS:läinen.

– Aloitin kesätöissä vuonna 2005 vasta pojankloppina. Siivosin teollisuuskohteita. Opiskelin restonomiksi ammattikorkeassa ja ajattelin, että tämä on hyvä työ myös koulun ohella, Jussi kertoo.

Hän jäi keikkalaiseksi, teki ISS:llä harjoittelut ja opinnäytetyön. Valmistumisensa jälkeen Jussi toimi ohjaajana ja esimiehenä. Sekä Marjo-Riitta että Tero päätyivät ISS:lle ystävän kautta. Kun Tero valmistui vuonna 2014 kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi, ei koulutusta vastaavia töitä tahtonut löytyä.

– ISS:llä Valmet-asiakkuudessa työskennellyt ystäväni oli lähdössä pestistään ja suositteli sekä ISS:ää että tätä asiakaskohdetta, Tero kertoo.

Marjo-Riitta aloitti Rautpohjassa seitsemän vuotta sitten monipalvelun keikkatyöläisenä opintojen ohella. Kun hän sai tekstiiliartesaanin opinnot pakettiin, hänet vakinaistettiin. Monipalvelutyöntekijästä tuli tiiminvetäjä ja lopulta esimies.

Jussi Ruhtila palasi ISS:lle vuoden alussa. Nyt hän työskentelee koordinaattorina Valmetin Rautpohjan tehtaalla.

Päätös paluusta oli helppo tehdä

Marjo-Riitta palasi ISS:lle jo helmikuussa noin vuoden poissaolon jälkeen, mutta aloitti ensin toisessa kohteessa siivoojana. Kesällä hän aloitti merkonomin opinnot, ja opintoihin kuuluvaan harjoitteluun oli löydettävä mielenkiintoinen paikka. Mieleen juolahti heti Rautpohja.

– Mäntässä olin puhtaasti siivooja, mutta halusin taas tehdä monipalvelutyötä. Siksi päädyin kyselemään paikkaa työharjoittelujaksolle tästä asiakkuudesta, Marjo-Riitta kertoo.

Ja paikkahan järjestyi. Marjo-Riitta käy koulun ohella töissä kolme päivää viikossa. Jussia ja Teroa puolestaan kysyttiin takaisin, eikä kumpikaan voinut kieltäytyä. Jussi oli valmistunut hammashoitajaksi, mutta työt olivat levällään ympäri Keski-Suomen. Valmetin työkohteen keskeinen sijainti ja työyhteisön hyvä maine puhuivat puolestaan.

Tero lisää, että tuttuun kohteeseen oli helppo palata, kun työtehtävät ja odotukset tiesi ennalta. Toisella kierroksella hän kokee, että työtehtävät todella vastaavat omaa titteliä. Jussi taas tietää aiempaa tarkemmin, mistä hän työssään pitää. Omasta toiveestaan hänen roolinsa vaihtui esimiehestä työntekijäksi.

– Enpä ole sittemmin kaipaillut hammashoitajaksi. Työkaverit ja asiakkaat toivottivat tervetulleeksi takaisin, ja nyt oikein odottaa pääsevänsä töihin, Jussi naurahtaa.

Uudet kokemukset toivat perspektiiviä

Toiseen alaan, opiskelijaelämään ja uusiin työyhteisöihin tutustuminen toi kolmikolle perspektiiviä ja sai arvostamaan ISS:ää työnantajana. Jussi ja Marjo-Riitta ehtivät työskennellä välissä myös kilpailijalla ja huomasivat, että ISS:ää leimaavat vastuullisuus ja ammattiylpeys.

– Ohjelmat toimivat, koulutukset suoritetaan ajoissa, työterveystarkastuksista pidetään huoli ja välineet ovat kunnossa. Epäkohtiin puututaan, mutta myös positiiviset asiat huomioidaan ja työntekijöitä kiitetään, kun on aihetta, Marjo-Riitta luettelee.

– Voin sanoa, että olen ylpeä työpaikastani. Kaikki toimii työvaatetuksesta ja brändäyksestä siihen, miten täällä toimitaan ja johdetaan, komppaa Jussi.

Jussi oppi arvostamaan erityisesti nykyistä työnkuvaansa, jossa ei tarvitse jäädä paikalleen. Kun Jussi oli aikansa istunut koulunpenkillä ja hammashoitajan satulatuolilla, hänelle valkeni, että hän kaipasi fyysistä työtä.

Tero Häkkinen palasi ISS:lle tänä syksynä ja työskentelee nyt Valmetin asiakkuudessa monipalveluohjaajana.

Työnkuva ja urakehitys ovat itsestä kiinni

Kolmikon mielestä työstä tekevät mielekästä Valmetin monipuolinen asiakkuus sekä asiakkaan ja työyhteisön suora palaute. Marjo-Riitta on kokenut antoisaksi sen, että hän on voinut vaikuttaa omiin työtehtäviinsä.

– Kun olin pari vuotta poissa, tajusin, ettei hyvä työilmapiiri ole itsestäänselvyys. Tiesin, että täällä porukka on tiivis ja kaikille avoin, mikä veti takaisin, Marjo-Riitta sanoo.

Jussin mielestä ISS on varma työpaikka, jossa on itsestä kiinni, kuinka pitkälle haluaa edetä. Kolmessa vuodessa Jussista tuli esimies isossa asiakkuudessa. Häntä auttoi restonomin sekä palveluiden tuottamisen ja johtamisen koulutustausta, mutta myös kentältä saatu kokemus voi riittää.

– Jussi päätyi esimieheksi koulutuksensa pohjalta, minä taas olen oppinut kaiken kentällä. On siis mahdollista edetä ja laajentaa omaa osaamistaan, kollegoiden ja omien esimiesten tuella, Marjo-Riitta lisää.


Lue Valmet Rautpohjan ja ISS:n yhteistyöstä >>

Lue Rautpohjassa työskentelevän Markku Palevaaran työstä >>

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!