Siirry suoraan sisältöön
ISS:n sima kolmen kärkeen Iltalehden testissä!

Midpoint-ravintolan kehittämä inkivääri–sitruuna–lime-sima sijoittui hienosti kolmanneksi Iltalehden simatestissä. ISS:n oma sima oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana arvioinnissa.

Iltalehden raadissa simoja maistelivat lehden toimittajat sekä kolme asiantuntevaa marttaa. Raatilaiset muun muassa kehuivat siman tuoksua sopivan hiivaiseksi ja makua ihanan hapokkaaksi ja kirpsakaksi.

Simamme saama kouluarvosana oli niin ikään erittäin hyvä: 8+.

Lue Iltalehden artikkeli simatestistä

Kävimme Midpointin ravintolassa haastattelemassa siman kehittämisestä vastannutta keittiömestari Risto Seppästä.

Onnea ISS:n vuoden 2016 siman kehittäjätiimille! Keitä tiimiin kuului?

– Kiitos, kiitos! Voisin sanoa, että meitä kuului siman kehitystiimiin koko Midpointin tiimi eli 20 henkeä.

Millainen prosessi voitokkaan reseptin kehittäminen oli?

– Täytyy myöntää, että voittajasima syntyi hetkellisestä päähänpistosta. Valmistuksen jälkeen pidimme tiimin sisällä muutamia maistelukierroksia, jotta saimme maut tasattua. Tarkoituksena oli, että inkivääri ei saanut tulla liian voimakkaasti esille vaan sen piti antaa ainoastaan pieni jälkipolte. Ensi vuotta varten minulla on jo muutama uusi hyvä idea, joita haluan kokeilla.

Minkä uskot olleen menestyksen salaisuus, Midpoinin kehittämän siman juju?

– Meidän simamme juju oli ehkäpä sen erilaisuus ja raikkaus. Se todennäköisesti vetosi myös simaraadin maistajiin. Uskon, että inkivääri vetosi erityisesti nuorempaan juojakuntaan. Loppujen lopuksi simamme maku ei ollut kovin voimakas eikä eronnut kovin paljon perinteisestä simasta, joten uskon sen tavoittaneen myös perinteisen siman ystävät.

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!