Siirry suoraan sisältöön
Innostusta ja innovaatioita

Viisi vuotta ISS:llä työskennellyt Jari Tiirikainen ehti toimia useassa tehtävässä, ennen kuin hän löysi oman paikkansa Digital Innovation Managerina. Nyt kaikesta digitaalisesta innostuva Tiirikainen luotsaa ISS:n innovaatiovalmiutta täyteen vauhtiin.

Isoista ikkunoista lankeaa Ultimes Business Gardenin aulaan alkukevään valo, joka ei vielä vihjaile kesän saapumisesta. Vaaleanviolettiin kauluspaitaan pukeutunut, hymyilevä mies kävelee vauhdikkaasti aulan läpi ja pysähtyy aulatyöntekijän luo juttelemaan. Viisi vuotta ISS:llä työskennellyt Jari Tiirikainen tuntee lähes jokaisen UBG:llä työskentelevän nimeltä. Se on valttikortti, jota Tiirikainen hyödyntää työssään.

­– Kynnys puhua uuden ihmisen kanssa on matalampi, jos tiedät hänen nimensä. Siksi otan selvää aina uusien työntekijöiden nimistä. Se saa myös ihmiset tuntemaan olonsa tervetulleiksi, Tiirikainen kertoo.

Tiirikainen on ehtinyt viiden vuoden aikana toimia ISS:llä useammassa pestissä, kuten projektipäällikkönä ja työvuorosuunnittelijana. Vuoden 2018 alussa hän astui uusiin saappaisiin ja aloitti ISS:n Digital Innovation Managerina.

Innovaatioiden purjeisiin puhaltaja

Neljännen teollisen vallankumouksen aikana digitaalisia innovaatioita syntyy paljon, mutta niiden jalkauttaminen arkeen ei toteudu tehokkaimmalla tavalla. Digital Innovation Managerina Tiirikainen luotsaa innovaatioiden kehittämistä ja jalkauttamista ISS:llä.

– Ideana on helpottaa asiakkaiden ja loppukäyttäjien elämää tuomalla digitaalisia innovaatioita osaksi käytännön työtä, Tiirikainen tiivistää.

Digitaaliset innovaatiot, IoT, robotiikka ja älyrakennukset ovat Tiirikaisen lempilapsia, mutta niiden käytännön hyöty jää monelle hämärän peittoon. Silloin Tiirikainen astuu kuvaan.

Tiirikaisen tehtävänä on toimia kuin supertehokas sieni, joka imee tietoa digitaalisia ratkaisuja kehittäviltä insinööreiltä sekä asiakkailta, jotka kaipaavat liiketoimintaa tukevia ratkaisuja. Työ vaatii neuvottelutaitoja ja tulkkina toimimista eri tavalla ajattelevien ihmisten välillä.

­– Puhun sujuvasti IT:tä ja bisnestä. Koska toimin kahden osapuolen välillä, löydän ratkaisuja, joita osapuolet eivät välttämättä näe. Näin innovaatiot saadaan valjastettua liiketoiminnan hyödyksi, Tiirikainen pohtii.

Esimerkki digitaalisesta innovaatiosta, joka pian on ISS:läisten käsin kosketeltavissa UBG:llä, on Empathic Building, jonka parissa Tiirikainen on jo hyvän aikaa työskennellyt. Kyseessä on älykäs rakennus, joka mukautuu käyttäjien tarpeisiin ja kerää dataa myös käyttäjien tyytyväisyydestä.

Oma kiinnostus johdatti oikealle uralle

Tietotekniikka ja sen toimintaperiaatteet alkoivat kiinnostaa nuorta Tiirikaista kuin varkain. Pikkuveli vei Tiirikaisen mukanaan piireihin, joissa HTML-kieli soljui puheen seassa tämän tästä. Tiirikainen oppi veljeä seuratessa ja kiinnostus tietotekniikkaa kohtaan kasvoi. Työura ei kuitenkaan vienyt aluksi tekniikan pariin, vaan turva-alalle.

– Työskentelin 10 vuotta turvallisuusalalla. Näin usein, kuinka digitaaliset toimintaympäristöt eivät tukeneet arjen työtä parhaimmalla tavalla. Otin työnkuvaani mukaan pala palalta enemmän vastuuta digiympäristöjen kehittämisestä, Tiirikainen kertoo.

Vuonna 2012 Tiirikainen aloitti työt ISS:llä työvuorosuunnittelijana ja suoritti järjestelmäasiantuntijan ammattitutkinnon työn ohella. Oma kiinnostus teknologiaan veti Tiirikaista pian työtehtävästä toiseen ja lopulta nykyiseen työhön Digital Innovation Managerina.

– Olen saanut tehdä täällä paljon, mistä olen ISS:lle kiitollinen. Täällä on todella siistiä olla töissä. Nyt haluan antaa takaisin työyhteisölle, jossa olen saanut kokeilla ja kasvaa.

Intoa, uskallusta ja yhteistyötä

Omasta työstä innostuminen sekä rohkeus epäonnistua ja tätä kautta oppia ovat Tiirikaisen asenteen kulmakiviä. Oman työn merkitys löytyy toisten ihmisten tukemisesta.

– Kysyn aina tapaamisen aluksi, kuinka voin auttaa. Olen täällä auttamassa kaikkia, keksimässä ratkaisuja. Se on helppoa, sillä innostun asioista nopeasti ja saan myös muut innostumaan.

Jos ratkaisu haasteeseen ei löydy Tiirikaiselta itseltään, se löytyy verkostosta, joka on kertynyt ympärille työvuosien kuluessa.

– Yhteisö on iso voimavara. Empathic Building*, empaattinen rakennus, on hyvä esimerkki innovatiivisesta digitaalisesta ratkaisusta, joka on aidosti ihmisiä varten ja mahdollistaa tiedon jakamisen läpinäkyvästi.

Tiirikainen vilkaisee puhelinta. Kalenteri muistuttaa seuraavasta palaverista, joten on aika rientää takaisin hissille ja kohti uusia innovaatioita.

* Lue lisää Empathic Buildingstä täältä >>

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!