Siirry suoraan sisältöön
Iloa ja terveyttä lautaselle lapsesta lähtien

Tänä vuonna valtakunnallinen Sydänviikko keskittyy esikoululaisten ja koululaisten ruokaan ja ruokailoon. Miksi terveellinen ja sydänystävällinen ruokavalio kannattaa omaksua jo lapsena?

Sydänviikkoa vietetään 8.–15. toukokuuta ympäri Suomen. Tänä vuonna Sydänviikko liputtaa esikoululaisten, ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden sekä heidän kauttaan perheiden ruokailon puolesta.

ISS:llä on lukuisia päiväkoti- ja koulukohteita ympäri Suomen. Muun muassa Paimiossa sekä Oulun ja Tampereen seudulla varmistetaan vuoden jokaisena päivänä, että lapset saavat varhaiskasvatus- ja kouluruokasuositusten mukaista terveellistä ja sydänystävällistä ruokaa.

Suurin osa ISS:n kuntakohteista on rekisteröity Sydänmerkki-järjestelmään, mikä tarkoittaa, että ruokalistalla on vain sydänystävällisiä ruokia ja raaka-aineita.

– Kohteet käyttävät valmista reseptiikkaa, joka huomioi aterian terveellisyyden. Jokaisen ISS:n ravintoloissa työskentelevän on silti hyvä tietää terveellisen ruokavalion perusteet, eli mitkä asiat vaikuttavat sydänystävällisyyteen, kertoo ISS:n ravintolapalveluiden kehityspäällikkö Sanja Orrenmaa.

Orrenmaan tausta on ravitsemustieteissä, ja työssään hän vastaa siitä, että ISS:n ravintoloissa tarjottava ruoka on ravitsemussuositusten mukaista. Sydänystävällinen ruokavalio on hyvä ottaa haltuun jo varhain, koska terveellisen ruokavalion perustukset valetaan lapsuudessa. Lapsena opituista terveellisistä valinnoista tulee tapoja.

– Kun kasviksia tottuu syömään joka aterialla, opitut tavat kulkevat aina mukana. Vastaavasti jos tottuu syömään epäterveellistä ruokaa, sekin jatkuu herkästi aikuisena.

Monipuolista, terveellistä ja joustavaa

Orrenmaa tiivistää, että monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on lapsiperheiden ruokailun ytimessä, joustavuutta unohtamatta. Lapset vasta opettelevat syömistä ja tutustuvat jatkuvasti uusiin makuihin.

– On luonnollista, ettei kaikki heti maistu ja osa lapsista nirsoilee. Siitä huolimatta on tärkeää, että vanhemmat tukevat lapsen ruokakasvatusta ja tarjoavat monipuolista ruokaa, jotta lapsi tottuu erilaisiin raaka-aineisiin.

Lapset ottavat mallia aikuisilta, joten vanhemmat voivat esimerkillään vaikuttaa siihen, millaisia ruokailijoita lapsista kasvaa. Vanhempien kannattaa siksi kiinnittää huomiota siihen, että he tekevät itsekin terveellisiä valintoja.

– Pidän tärkeänä, että lapset totutetaan kasvisten ja hedelmien monipuoliseen maailmaan. Kasvikset ovat ruokavalion perusta, mutta usein niistä lapset nirsoilevat. Tottuminen kasviksiin luo hyvän perustan myöhemmälle ruokavaliolle.

Orrenmaa muistuttaa, että lapsi tarvitsee makuun tottumiseen useamman maistamiskerran. Kun joka aterialla tarjotaan jotain kasvista, lapsi saa mahdollisuuden maistaa pakottamatta ja tottuu kasviksiin vähitellen.

Seikkailulle hevi-osastolle

Sydänviikon teema on tänä vuonna ruokailo. Miten lasten lautaselle saa loihdittua iloa?

– Ottaisin lapset kotona mukaan arjen ruokasuunnitteluun, sillä heiltä saa varmasti hyviä ideoita, Orrenmaa ehdottaa.

Ruoka maistuu usein paremmin, kun lapset saavat osallistua ruoan suunnitteluun ja esimerkiksi välipalojen valmistamiseen. Orrenmaa vinkkaa tekemään lasten kanssa retken kaupan hedelmä- ja vihannesosastolle.

– Kaupassa voi yhdessä valita sellaisia hedelmiä ja vihanneksia, joita lapsi haluaa testata, ja niistä voi valmistaa yhdessä ruokaa. Ruoanlaiton pitäisi olla rentoa ja hauskaa yhdessä tekemistä!

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!