Tärkeää tietoa koronasta / Important information about the coronavirus

Tärkeää tietoa koronasta / Important information about the coronavirus

Kaikki puhuvat koronaviruksesta. Mikä korona oikein on? Kuinka huolissaan tilanteesta on syytä olla? Miten jokainen voi itse toimia koronaviruksen ja muiden hengitystietulehdusten leviämisen estämiseksi?

Please scroll down to find the article in English.

Olemme koonneet tähän hyödyllisiä käytännön vinkkejä ja tietoa koronaviruksesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisee myös verkkosivuillaan jatkuvasti ajantasaista tietoa viruksesta ja sen levinneisyydestä. Tiedot julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Mikä on koronavirus?

Uusi koronavirus (COVID-19) lähti leviämään Wuhanin alueelta Kiinasta joulukuussa 2019. Koronavirus aiheuttaa tavallisimmin hengitystieinfektion, jonka oireet ovat yleensä lieviä. Taudinkuvaan kuuluu tyypillisesti kuumetta, lihassärkyä, yskää ja hengenahdistusta. Joillekin on tullut myös vakavampia oireita. Heillä on yleensä jokin muu krooninen sairaus tai he kuuluvat riskiryhmään.

Miten korona tarttuu?

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa lähiympäristöönsä. Nykytiedon mukaan virukset eivät säily niin hyvin ilmassa tai pinnoilla.

Miten suojaudun koronavirukselta?

Paras tapa suojautua koronalta ja miltä tahansa hengitystieinfektiolta ja tartunnoilta on noudattaa hyvää käsihygieniaa ja välttää levittämästä pisaratartuntaa lähiympäristöön. Huolellinen käsien pesu poistaa käsissä mahdollisesti olevan viruksen.

  • Pese käsiäsi säännöllisesti käyttäen vettä ja saippuaa. Muista myös kuivata kädet huolellisesti pesun jälkeen.
  • Käytä käsidesiä, jos vettä ja saippuaa ei ole saatavilla.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
  • Yski aina paperinenäliinaan, jonka heität yskimisen jälkeen roskiin. Jos ei paperinenäliinaa ole saatavilla, yski hihaasi. Älä koskaan yski kämmeneesi. Pese yskimisen jälkeen kätesi.
  • Tartuntariskiä voi vähentää myös välttämällä julkisia paikkoja ja lähikontaktia muihin ihmisiin, esimerkiksi lopettamalla kättelyn ja pitämällä etäisyyttä.

Miten suojaudun koronavirukselta siivoustyössä?

ISS Suomi on laatinut työohjeet sekä koronavirusta ennaltaehkäisevään tehostettuun siivoukseen että koronavirusepäilysiivoukseen. Mikäli tarvitset lisätietoa, ota yhteyttä esimieheesi.

Lisäksi MyLearning-koulutusjärjestelmässä on verkkokoulutus, jossa kerrotaan, kuinka siivous hoidetaan koronaviruksen ennaltaehkäisevässä tehostetussa siivouksessa sekä koronavirusepäilysiivouksessa. Koulutus on pakollinen kaikille esimiehille ja siivoustehtävissä työskenteleville.

Miten suojaan omaa ja toisten terveyttä työtehtävissä, jossa joudutaan kohtaamaan ihmisiä?

  • Älä tule sairaana töihin.
  • Huolehdi käsihygieniasta ennen ja jälkeen työtehtävän.
  • Älä kättele. Tervehdi kuitenkin muutoin hyvän palvelukulttuurin mukaisesti.
  • Huolehdi yskimishygieniasta.
  • Käytä käsineitä. Muista myös muut suojaimet ISS-suojainohjeen mukaisesti.
  • Älä kosketa kasvojasi, jos et ole juuri pessyt käsiäsi.
  • Vältä läheistä kontaktia muihin, pidä vähintään 2 metrin etäisyyttä.
  • Pyydä ystävällisesti myös asiakasta pysymään vähintään 2 metrin etäisyydellä.
  • Mikäli asiakas on sairas tai kuuluu riskiryhmään eikä työtehtävä ole kiireellinen, sovi työtehtävän siirtämisestä myöhäisempään ajankohtaan.

Miten toimin, jos epäilen saaneeni koronavirustartunnan?

Tartunta edellyttää lähikontaktia koronavirusinfektioon sairastuneeseen henkilöön. Mikäli sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita (esimerkiksi kuume, yskä, hengenahdistus), ilmoita sairastumisestasi esimiehellesi ja hakeudu matalalla kynnyksellä koronavirustestiin.

ISS:läisiä palvelee Mehiläisen keskitetty koronavirusneuvonta. Voit ottaa yhteyttä myös oman alueesi keskitettyyn, kunnalliseen koronapäivystysnumeroon. Minkään terveysaseman vastaanotolle ei saa lähteä ennen puhelinkontaktia, jos epäilet koronavirustartuntaa.

***

Everyone is speaking about the coronavirus. But what is it exactly? How worried should you be about it? What steps can you take to prevent the spread of the coronavirus and other respiratory tract infections?

We have collected useful tips and information about the coronavirus. The Finnish Institute for Health and Welfare (THL) also constantly updates its website with up-to-date-information about the virus and its prevalence.

What is coronavirus?

The novel coronavirus (COVID-19) started spreading from Wuhan, China, in December 2019. Typically, it causes a respiratory tract infection. The symptoms are typically mild. The clinical picture typically includes fever, muscle pain, cough and difficulty breathing. Some have also developed more severe symptoms. They usually have an underlying chronic disease.

How does the coronavirus spread?

The coronavirus primarily spreads through droplets when an infected person coughs or sneezes. According to current knowledge, the virus does not live long in the air or on surfaces.

How can I protect myself against the coronavirus?

The best way to protect yourself against the coronavirus or any respiratory tract infection is to practice good hand hygiene and avoid spreading the virus through droplets into your close environment. Washing your hands carefully will remove the virus from the hands.

  • Wash your hands regularly with water and soap. Remember to dry your hands carefully after washing them.
  • If water and soap are not available, use hand sanitiser.
  • Do not touch your eyes, nose and mouth unless you have just washed your hands.
  • Always cough into a tissue and discard the tissue immediately. If you don’t have a tissue, cough into your sleeve. Never cough into your hands. Always wash your hands after coughing.
  • You can also reduce the risk of infection by avoiding public places and close contact with others, by not shaking hands and keeping a safe distance to others, for example.

How can I protect myself against the coronavirus in cleaning work?

ISS Finland has prepared work instructions for both intensified preventive cleaning and cleaning in case of a suspected coronavirus infection. If you need more information, contact your supervisor.

In addition, the MyLearning training system includes an online training that explains how to clean to prevent the coronavirus and when a coronavirus infection is suspected. This training is mandatory for all supervisors and employees performing cleaning work.

How can I protect myself and others when work involves contact with others?

  • Do not come to work if you're sick.
  • Take care of hand hygiene before and after the task.
  • Do not shake hands. Find other ways to greet others to maintain good service culture.
  • Remember good cough hygiene.
  • Use gloves. Remember to use protective equipment in accordance with the ISS protection instructions.
  • Do not touch your face unless you have just washed your hands.
  • Avoid close contact with others. Maintain a 2 metre safety distance.
  • Kindly request the customers to keep a safe distance apart as well. This means a minimum of 2 metres.
  • If the customer is sick and the work task is not urgent, agree to postpone the task.

What should I do if I suspect I might have coronavirus?

Infection requires close contact with someone who is infected with the coronavirus. If you develop symptoms of acute respiratory tract infection (e.g. fever, cough, difficulty breathing), report sick to your supervisor and contact healthcare for further instructions. Do not go to a clinic before calling first to receive instructions.