Helppoa kotiruokaa, vaan ei hävikkiä

Helppoa kotiruokaa, vaan ei hävikkiä

Moni pyörittää arkea nyt kotoa käsin. Ruokaa saa olla laittamassa tiuhaan, ja ideat terveellisiin lounaisiin voivat olla välillä vähissä. ISS:n takuuvarmoilla resepteillä valmistat terveellistä ruokaa kotikeittiössä, hävikkiä välttäen. Tässä juttusarjassa huolehdimme arjen sujuvuudesta poikkeusaikana.

Ravitsevilla eväillä on suuri merkitys työnteon sujumiselle. Jo ennen kauppaan menoa kannattaa valita omalle perheelleen sopivat reseptit ja suunnitella viikon ruokalista niiden mukaan. Näin tulee ostettua oikeat määrät ruokaa, eikä kaupassa tarvitse käydä turhan usein.

– Hyvin säilyviä perustuotteita suosimalla pääsee pitkälle. Nyt on hyvä ostaa mahdollisimman terveellisiä raaka-aineita, sydänmerkkituotteita ja ennen kaikkea kotimaista. Ravitsevilla aterioilla myös perheen pienimmät jaksavat arkipäivien puuhat, sanoo ISS Food Servicen tuotepäällikö Terhi Paldan.

Poikkeusaikoina moni on saattanut keräillä kaappeihin myös hieman normaalia enemmän ruokatarvikkeita, jolloin osa ostetuista aineksista voi olla vaarassa vanhentua.

– Ruokalistojen huolellinen suunnittelu auttaa myös välttämään hävikkiä, Paldan korostaa.

Samat raaka-aineet taipuvat moneen

Paldan vinkkaa, että etenkin juureksista on helppo valmistaa ruokia laidasta laitaan. Niistä saa lisäksi maukkaita lisukkeita.

– Eri kaalilajikkeita, perunaa ja punajuurta on helppo kypsentää ja lisätä moneen eri ruokaan.

Laatikko- ja uuniruoat ovat Paldanin mukaan kätevä ratkaisu kotiarjen ruokailuun: ainekset sekaisin ja laatikko uuniin kypsymään. Esimerkiksi kiusauksien, vuokien ja patojen kypsyttelyyn ei ehkä normaaliolosuhteissa usein ole aikaa, mutta kotona vietettävät päivät mahdollistavat niidenkin kokkailun. Kiireisempi voi hoitaa esivalmistelut kuntoon vaikkapa edellisenä iltana.

Viikon ruokalistaa suunnitellessaan voi myös miettiä, mitä eri ruokia samoista aineksista saisi loihdittua. Kun samoja raaka-aineita käyttää useisiin eri ruokiin, minimoi samalla hävikkiä.

– Valmista edellisen päivän porkkanaraasteesta kasvispihvejä, porkkanasosekeittoa tai porkkanasämpylöitä. Kun teet perunamuusia, tee isompi määrä: seuraavana päivänä voit tehdä siitä laatikkoa tai leipoa perunarieskaa keiton kaveriksi, Paldan luettelee.

Jos aikaa arjen kokkailulle ei ole ja asut pääkaupunkiseudulla, voit myös tilata ruokaa ISS:n ruoan verkkokaupasta kotiin noudettavaksi! Löydät sieltä monipuolisen valikoiman terveellisiä aterioita, jotka maistuvat koko perheelle.

Reseptit arkea helpottamaan

Ota talteen kotiruokareseptit, joilla arki rullaa ja hävikki pienenee. Resepteissä on hyödynnetty osittain samoja aineksia, joten voit käyttää edellispäivänä ylijääneitä rippeitä seuraavan päivän aterian valmistukseen. Nämä ohjeet ovat helposti muunneltavissa oman maun mukaisiksi!

Bolognesekastike
Neljälle

400 g naudan tai broilerin jauhelihaa tai kaurajauhista
1 sipuli
1 rkl rypsiöljyä
4 porkkanaa
1 tlk tomaattipyrettä (tai 0,5 dl ketsuppia)
1 kasvisliemikuutio
1 tl mustapippuria
½ tl tuoretta basilikaa tai oreganoa
¾ tl suolaa
7 dl vettä

Paista jauheliha ja hienonnetut sipulit öljyssä. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi ja lisää pannulle.

Lisää tomaattisose, liemikuutio, mausteet ja vesi. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 10 minuuttia.

Viimeistele kastike halutessasi hienonnetulla basilikalla tai oreganolla. Tarjoa täysjyväspagetin kanssa.

Pyörykät (liha-, broileri- tai kaurajauhis)
Neljälle

1 dl luonnonjogurttia
½ dl korppujauhoja
1 iso sipuli
1 rkl rypsiöljyä
400 g naudan tai broilerin jauhelihaa tai kaurajauhista
1 kananmuna
1 tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
½ tl mustapippuria
½ tl maustepippuria

Sekoita jogurtti ja korppujauhot keskenään. Anna turvota 5 minuuttia. Hienonna sipuli ja paista se öljyssä pehmeäksi.

Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi. Muotoile taikinasta pyöryköitä vedellä kostutetuin käsin.

Paista pyörykät uunipellillä leivinpaperin päällä 220 asteessa noin 20–25 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Tarjoa perunamuusin kanssa.

Perunarieskat
12 kpl

3 dl eilistä perunamuusia
1 tl suolaa
1 kananmuna
2 dl kaurajauhoja
1 dl vehnäjauhoja

Sekoita perunamuusiin jauhot, suola ja kananmuna. Muotoile taikinasta pieniä leipäsiä ja asettele ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pistele haarukalla rieskoihin reikiä.

Paista rieskoja 250 asteessa uunin keskitasolla 15 minuuttia.

Voit käyttää myös juures- tai pinaattimuusia ja maustaa omien mieltymystesi mukaan!

Nakkikeitto, josta saa monta variaatiota
Neljälle

5 perunaa
3 porkkanaa
1 pussi parsakaalia
1,1 l vettä
1 ½ liemikuutiota
300 g porkka-, broileri- tai kasvisnakkeja
½ dl hienonnettua persiljaa

Keitä kuoritut ja paloitellut kasvikset kasvisliemessä lähes kypsiksi. Lisää joukkoon paloitellut nakit ja parsakaali. Anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.

Makua ja väriä saat lisäämällä joukkoon puoli desilitraa tomaattisosetta.

Uunijuurekset
Neljälle

7 perunaa
4 porkkanaa
1 puna- tai raitajuuri
2 rkl rypsiöljyä
¾ tl suolaa
½ tl mustapippuria
tuoretta timjamia tai rakuunaa

Pese ja kuori juurekset, perunat voi huolellisesti pestyinä käyttää kuorineen. Paloittele tai lohko.Levitä juurekset ja rypsiöljy uunivuokaan ja mausta suolalla, mustapippurilla ja yrtillä. Sekoita.

Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Jätä rapsakaksi. Tarjoa juurekset kalan, broilerin tai esimerkiksi tofun lisukkeena.

Lisää reseptejä ISS:n kasvisreseptikirjasta >>

ISS:n ammattilaiset varmistavat tilojen ja palveluiden toimivuuden myös poikkeustilan aikana. Kun etätyöntekijät palaavat työpaikoilleen poikkeustilan jälkeen, on ISS:n kokkien valmistamaa maukasta ruokaa edelleen saatavilla työpaikkaruokaloissa.