Siirry suoraan sisältöön
Terveisiä Singaporesta!

Kun Lassi Lapinmäen maisteriopinnot päättyivät kaksi vuotta sitten, hän kaipasi uudenlaisia haasteita. ISS:n Global Management Trainee -ohjelman myötä hänelle tarjoutui mahdollisuus oppia uudesta toimialasta, kansainvälisen organisaation monipuolisesta toiminnasta, ihmisten johtamisesta – ja omasta itsestä. Lassin syksy on vierähtänyt trainee-ohjelmaan kuuluvalla vaihtojaksolla Singaporessa.

"ISS:n Global Management Trainee -ohjelmassa houkuttelivat sen tarjoamat jatkomahdollisuudet, sillä kaikki traineet työllistyvät ISS:lle ohjelman päätyttyä. Myös ulkomaanvaihtomahdollisuus kiehtoi. Olin ensimmäisen kerran opiskeluvaihdossa 2017, ja toisen vaihtosuunnitelman sotki korona. Mieleen jäi kuitenkin kutkuttamaan mahdollisuus lähteä vielä ulkomaille – tällä kertaa työskentelyn merkeissä.

Parasta tässä kaikessa on ollut jatkuva ja nousujohteinen oppiminen sekä ohjelman tarjoama laaja-alainen ymmärrys liiketoiminnasta melko lyhyessä ajassa. Olen työskennellyt ISS:llä Suomessa useissa tiimeissä ja seurannut läheltä lukuisten ammattilaistemme eli placemakereiden työtä: työntekijöitä, palveluohjaajia, palveluesimiehiä, palvelu- ja aluepäälliköitä, asiakkuusjohtajia sekä useita asiantuntijoita. Olen myös päässyt sparrailemaan liiketoimintajohtajien kanssa. Tällaiselta verkostolta oppiminen on täysin toista luokkaa kuin yhdessä ja samassa tiimissä työskentely. Trainee-ohjelma tarjoaa puitteet, ja parhaiten saa irti itse tekemällä.

Tämän syksyn olen ollut kolme kuukautta kestävässä vaihdossa Singaporessa, jossa olen työskennellyt ilmailualalla toimivalle ISS Singaporen asiakkaalle. Työnkuvani on koostunut avainasiakkuuksille suunnatun Lighthouse-akkreditointiprojektiin ja alihankintaprojektiin liittyvistä monipuolisista tehtävistä.

Olemme Suomessa tottuneet melko suoraviivaiseen tekemiseen: turhia muodollisuuksia vältetään, ja hommat kyllä hoituvat. Singaporessa taas kaikki dokumentoidaan, ja jokaisessa paperissa pitää olla leima ja allekirjoitus. Mutta: jos tulee jälkikäteen kysyttävää, kaikki tekeminen on ainakin varmasti hyväksytetty etukäteen. Kyllähän selvät vastuut ja prosessit ovat aina etu.

Singaporelainen työkulttuuri on muuten monilta osin samanlainen kuin suomalainen: aikatauluja kunnioitetaan, ja työntekoon suhtaudutaan samalla vakavuudella. Singaporessa tehdään kyllä pidempää, yhdeksän tunnin työpäivää. Onneksi minulla on voimassa Suomen työsopimus, joten ehdin tehdä päivän aikana muutakin kuin istua liikennevälineissä ja toimistolla. Työmatkat kuljen metrolla ja asiakkaan järjestämällä bussikuljetuksella, ja matkaan menee noin 50 minuuttia.

Meitä oli Singaporessa neljä traineetä samaan aikaan: minun lisäkseni kaksi Espanjan ja yksi Ranskan ISS:ltä. Paikalliseen kulttuuriin tutustuminen on tärkeä osa vaihtojaksoa, ja olemmekin muun muassa käyneet kiinalaisessa oopperassa, tutustuneet paikallisiin ihmisiin ja tutkineet Singaporen eri alueita kuin myös naapurimaita. Ja lämpömittarihan näyttää täällä hellelukemia ympäri vuoden!

Onneksemme asumisjärjestelyt hoidettiin ISS Singaporen toimesta, sillä kaupungin vuokrahinnat ovat todella korkeita ja väliaikaisia vuokra-asuntoja on haastava löytää. Kahden makuuhuoneen kimppakämppämme sijaitsevat Little Indiassa, ja olemme päässeet nauttimaan eläväisen kaupunginosan sykkeestä ja lukemattomien paikallisten ravintoloiden tarjonnasta. Kaltaiselleni ruokaintoilijalle maa tarjoaa loputtoman määrän vaihtoehtoja, minkä tahansa maan ruokaa tekeekään mieli. Ja ruokakojuista saa herkkuja jo muutamalla eurolla!

Tässä Global Management Traineet ovat viettämässä kiinalaista Mid-Autumn -festivaalia ISS Singaporen toimistolla. Vasemmalta traineet Singaporesta, Espanjasta ja Ranskasta sekä ISS Singaporen P&C Director Karina Kaufeld (toinen oikealla) sekä ISS Singaporen toimitusjohtaja Gina Toh (oikealla). Lassi on neljäs oikealta.

Global Management Trainee -ohjelman aluksi yllätyin, kuinka montaa eri palvelua ISS tuottaa ja kuinka monen eri alan osaamista talosta löytyy. ISS panostaa työntekijöidensä osaamisen kehittämiseen ja kouluttamiseen, josta tämä GMT-ohjelma on yksi hyvä esimerkki. Vaihdon myötä olen huomannut, että vaikka maiden välillä on kulttuurillisia eroja, samat bisneksen peruslinjat pätevät kaikissa ISS-maissa. Suomen ISS on kärkikastia globaalissa vertailussa, ja omasta tekemisestä ja osaamisesta saa kyllä olla ylpeä.

Itselleni GMT-ohjelma on antanut aikaa ja mahdollisuuksia määritellä tarkemmin, mitä itse haluaa. Minulla ei ollut täysin selvää visiota seuraavasta työnkuvasta, mutta ohjelman aikana tämä on tarkentunut huimasti ja olen kasvanut niin työntekijänä kuin itseni tuntijana. ISS on mahdollistanut tämän kaiken, ja tunnen, että voin olla yrityksessä ja tiimissäni oma itseni."

Hakuaika syksyllä 2023 käynnistyvään ISS Global Management Trainee -ohjelma on alkanut. Ohjelma on suunnattu hiljattain korkeakoulusta valmistuneille, jonkin verran työkokemusta hankkineille henkilöille, joilla on halua ja kykyä rakentaa ISS:stä alan johtavaa yritystä. Ohjelmassa keskitytään ISS:n globaaleihin avainasiakkuuksiin ja niiden johtamiseen. Lue lisää ja hae mukaan viimeistään 31. tammikuuta 2023 >>

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!