Siirry suoraan sisältöön
Myyntipäällikön uudet kengät joustavat elämäntilanteen mukaan

Kun myyntipäällikkö Tuula Nuora jäi kesäkuussa 2021 eläkkeelle, suunnitelmissa ei ollut palata töihin. Mutta kuinkas sitten kävikään? Syksy toi mukanaan uudet haasteet, jotka sopivat joustavasti eläkeläisen elämään.

Kodin täydellinen suursiivous, vuosien varrella kertyneiden tarpeettomien tavaroiden kierrätys, lomailevien lastenlasten hoitaminen, uusien kasvien istuttaminen ja rikkaruohojen kitkeminen puutarhassa, 13 historiallisen romaanin lukeminen. Tällaisista puuhista koostuivat Tuula Nuoran ensimmäiset kuukaudet eläkkeellä.

– Olin juuri saanut kaikki kirjat luettua, kun minulle soitettiin, olisinko kiinnostunut tulemaan takaisin töihin, Nuora kertoo.

Kun Nuora jäi kesäkuussa eläkkeelle myyntipäällikön työstä, hän oli vakaasti sitä mieltä, että työt saivat loppua. Hän ei ollut edes ajatellut töihin paluuta.

– ​​Kun tuttu esimies sitten soitti, aloin jo puhelun aikana miettiä, miksei.

Puuhakkaan kesän jälkeen talvelle ei ollut suunnitelmia, sillä kuukausi Espanjan lämmössä kariutui koronatilanteen vuoksi. Lapset olivat koulussa, eikä pihaakaan voinut hoitaa. Kirjoja Nuora toki lukee koko ajan, mutta muuten työnteko sopi hiljaisiin talvikuukausiin hyvin.

Vanha työ, uudet tehtävät

Marraskuussa Nuora istahti jälleen työkoneen ääreen, ja vanhat tunnukset ja tiedostot palasivat nopeasti mieleen. Titteliltään Nuora on edelleen myyntipäällikkö, mutta tehtävät ovat toiset.

Aiemmin myyntipäällikön työhön kuului myynti asiakkaille, asiakaskäynnit ja euromääräiset tavoitteet. Nyt Nuora saa keskittyä pitkän myyntityöuran tuomaan vahvuuteensa; hän kirjoittaa asiantuntijavastauksia tarjouspyyntöjen kysymyksiin.

– Työnteko on mukavaa ja virkistävää. On kiva olla takaisin tiimissä, jossa olen viihtynyt hyvin.

Nuora työskentelee pääsääntöisesti etänä, mutta projektikokouksia järjestetään aika ajoin eri puolilla Suomea. Tuntityöläisenä hän tekee töitä joustavasti ja sen verran, kuin tuntuu hyvältä. Tietty hektisyys on kadonnut työstä, sillä Nuora saa keskittyä yhteen asiakkaaseen kerrallaan.

“Saako onnitella ritaria?”

Loppuvuotta väritti töiden aloittamisen lisäksi toinen iloinen yllätys – Suomen tasavallan presidentin myöntämä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali. Kunniamerkki tuli Nuoralle “aivan puskista” ja sai kokeneen myyntipäällikön häkeltymään.

– Yksi ystävä tuli kylään ja kysyi, saako onnitella ritaria. Ajattelin, että nimet ovat nyt varmaan menneet sekaisin, koska Jyväskylässä asuu kaksi Tuula Nuoraa. Kuittasin sen sillä, kunnes esimieheni illalla soitti ja onnitteli.

Nuoralle oli haettu kunniamerkkiä kiitokseksi 25 vuoden urasta, sen aikana kertyneestä ammattitaidosta ja ammattitaidon jakamisesta uusille työntekijöille.

– Olen toiminut monille uusille myyntipäälliköille tutorina ja jakanut tietojani, kunnes heidän omat siipensä ovat kantaneet. Olen aina kannustanut, yrittänyt huomioida ihmisten onnistumiset ja motivoinut hankalissakin hetkissä uusia myyjiä, Nuora kertoo.

Sopivasti töitä

Ennen kuin Nuora jäi eläkkeelle, hän lupasi vastata töistä tuleviin puheluihin “niin kauan kuin muistaa”. Puheluita tuli kesän aikana vain kaksi.

– Kun sana kiiri, että olen takaisin työelämässä, kysymyksiä on tullut paljon enemmän.

Vaikka Nuora ehti olla poissa töistä ainoastaan runsaat viisi kuukautta, hän huomasi heti, että jo siinä ajassa oli menty eteenpäin. Palveluiden ympärille oli tullut uusia asioita ja töihin uusia henkilöitä.

– Tauon jälkeen huomaa, miten nopeasti muutokset tapahtuvat näin isossa yrityksessä. Se on vain hyvä, Nuora lisää.

Nuoran työsopimus on vuoden mittainen, mutta hän tekee töitä pienissä osissa, projekti kerrallaan ja jaksamisensa mukaan. Kesän hän aikoo viettää eläkkeellä rakkaiden harrastustensa ja lastenlastensa kanssa.

– Esimiehenikin sanoo jatkuvasti, että pidä huoli, ettet tee yhtään liikaa töitä!

Lue myös: Eläkkeelle jäävän myyntipäällikön kengistä riittää täytettävää useammalle

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!