Siirry suoraan sisältöön
ISS:llä palkitaan hyvästä työstä

ISS:n uusi palkitsemismalli mahdollistaa nopean kiitoksen erinomaisesta työstä tai poikkeuksellisesta työsuorituksesta. Palkittavana voi olla niin yksittäinen työntekijä kuin kokonainen tiimi.

“Minun luvallani tämän viestin sisällöstä saa (ja pitää) ehdottomasti kertoa muillekin.”

Näin päättyi asiakkaan kirjoittama viesti, jonka ISS:n sähkötöiden johtaja Jarmo Virtanen sai sähköpostiinsa. Asiakas halusi kiittää neljää ISS:n sähkökäytönjohtajaa, Mikaa, Jesseä, Jukkaa ja Jonia, jotka hoitavat työnsä hyvällä asenteella ja asiakaspalveluhenkisesti. Sähköasiantuntijat olivat onnistuneet sähköjärjestelmien toiminnan turvaamisessa erinomaisesti korona-aikana.

Kun Virtanen kuuli alaistensa loistavasta työstä, hän päätti hakea heille palkintoa ISS:n uuden palkitsemismallin mukaisesti.

– Meillä on uusi järjestelmä, jonka kautta esitys ja perustelut palkkiolle oli helppo tehdä kiireisen arjen keskelläkin, Virtanen kertoo.

ISS:llä työntekijöitä kannustetaan ylittämään asiakkaan odotukset. Se on osa yhtiön vahvaa palvelukulttuuria, ja sen vahvistamiseen myös uusi palkitsemisstrategia tähtää. Yhteisten kertapalkitsemisen raamien puitteissa esimiehet voivat huomioida kattavasti yksilöitä ja tiimejä erinomaisista ja poikkeuksellisista työsuorituksista.

Toiminta, asenne ja motivaatio kohdallaan

Sähkökäytönjohtajat johtavat kiinteistön sähkölaitteiston turvallista käyttöä ja haltijan vastuulla olevien tehtävien toteuttamista viimeiseen pistorasiaan saakka. Juuri koronan aiheuttamaan poikkeustilaan varautuminen ylitti asiakkaan odotukset; ISS:llä reagoitiin välittömästi tekemällä varautumissuunnitelmat eri asiakkuuksiin ja huolehdittiin, että aina on olemassa varahenkilö koronatartunnan varalta.

Esimiehenä Virtanen palkitsee mielellään henkilöitä, jotka tekevät asiakkaan tyytyväiseksi ja työnsä asiakaspalveluhenkisesti ja tuloksekkaasti.

– Tiimiläisteni toiminta, asenne ja motivaatio työtä kohtaan ovat ihailtavia ja myös asiakas näki sen. Esimiehenä minun ei tarvitse muuta kuin tukea ryhmää tarvittaessa, Virtanen kertoo.

Tiimi ilahtui asiakkaan kehuista ja esimiehen hakemasta palkinnosta.

– Tuntuu hienolta, että asiakas tunnistaa tekemämme työn. Olemme yhdessä asiakkaan kanssa kehittäneet palvelua ja toimintaympäristöä haluttuun suuntaan, kertoo Mika Wright, yksi neljästä palkitusta.

Wright haluaa korostaa tiimityöskentelyä ja yhdessä tehtyä työtä – sekä kiittää myös tiimin esimiestä.

– Jarmo on antanut meille avaimet onnistumiseen pitkän ISS-uransa aikana keräämän kokemuksen avulla.

Myös asiakkaiden toive on se, että kiitos menee kaikille kiitoksen ansaitseville:

“Vaikka itse pyrin kiittämään heitä hyvästä työstä aina tavatessani, toivottavasti kiitos menee myös tätä kautta palautteena koko organisaatiollenne aina yksittäiseen huoltomieheen saakka.”

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!