_header

Hyvä asiakas, yhteistyökumppani, ystävä. Meillä ISS:llä on ollut hieno vuosi kanssanne. Olemme toiveidenne, tarpeidenne ja yrityksemme strategian mukaisesti kehittäneet palveluamme ja ratkaisujamme siten, että ne yhä kokonaisvaltaisemmin helpottavat ja sujuvoittavat teidän, asiakkaidenne ja työntekijöidenne arkea. Alkuvuodesta lanseerasimme ISS Sunny Monday -konseptin, jossa palvelupolkuajattelumme kulminoituu.

Olemme myös uudistamassa vastuullisuusohjelmaamme, josta hyvä ja paljon kiinnostusta herättänyt esimerkki on kemikaalivapaa ylläpitosiivous. Vastuulliseen toimintaan liittyvät myös digitaaliset innovaatiomme, kuten LuurISSa-sovellus, joka on entisestään voimistanut turvallisuuskulttuurimme juurtumista. Meille on kunnia-asia, että voimme huolehtia paitsi omasta myös teidän ympäristönne turvallisuudesta.

Ammattilaisemme ovat meille kaikki kaikessa matkallamme maailman parhaaksi palveluyritykseksi – luottamalla heihin luomme palvelun, joka vie teidät tavoitteeseenne. Toivon, että luotat meihin, ISS:n ammattilaisiin, ja annat avoimesti palautetta, toiveita ja kehitysehdotuksia. Tehdään yhdessä vuodesta 2019 loistava.

Jukka Jäämaa
Toimitusjohtaja, ISS Palvelut


_quotes

Kaikkein oleellisin mittari meille on loppuasiakkaiden tyytyväisyys niihin olosuhteisiin, joissa he tekevät töitä. Me haluamme olla proaktiivisia ja tietää poikkeamat jo ennen kuin asiakkaiden tarvitsee niistä meille kertoa.

Jyrki Reinikainen
Aluejohtaja, Senaatti-kiinteistöt

Mielestäni ISS:n tarjoama, arvot ja asiakaspalveluasenne istuvat todella hyvin Peabin konseptiin ja toimintatapaan. Haluamme molemmat toimia lähellä asiakasta. On ollut hienoa nähdä, että meillä on yhtenäinen suunta.

Peter Lindeberg
Liiketoimintajohtaja, Peab

Tutustu ISS:n kokonaispalveluratkaisuihin


_bottle

Otimme yhdessä asiakkaidemme kanssa harppauksia kohti kemikaalivapaata siivousta ultrapuhtaan veden avulla. Ultrapuhdas vesi syntyy suodattamalla ja deionisoimalla vesijohtovettä. Se vetää pinnoilla olevan lian puoleensa ja puhdistaa ne mikrokuidun avulla.

Heurekassa siivotaan ilman kemikaaleja.

Lue lisää

_woman

ISS Suomen LuurISSa-sovellus voitti Vuoden digitaalinen teko 2018 -kilpailun. Sovellus on osa ISS:llä päivittäin tehtävää turvallisuustyötä, jonka tulokset ovat huomattavat: tapaturmataajuudesta kertova LTIF-luku on laskenut jyrkästi. Kehitämme ISS:llä jatkuvasti digitaalisia innovaatioita, joiden avulla voimme tarjota yhtä parempaa palvelua.

Tutustu digitaalisiin innovaatioihin!

Lue lisää

_plate

Ravintolapalvelu, josta kiittää sekä luonto että asiakas – siinä ISS:n tavoite kestävän ravintolapalvelun kehittämiselle. Syksyn aikana ISS:n ravintoloissa punnittiin ruokahävikkiä ja kehitettiin ratkaisuja, joiden avulla hävikin määrää voidaan pienentää.

Tutustu hävikkiprojektiin!

Lue lisää

Haluamme olla maailman paras palveluyritys ja varmistaa, että juuri oikeat ammattilaiset ovat töissä asiakkaillamme. Luottamalla ammattilaisiimme luomme palvelun, joka vie asiakkaamme tavoitteisiinsa.

Tutustu ammattilaisiimme!

Lue lisää

Asset 2