Siirry suoraan sisältöön

Metsä Groupin pääkonttorin siivous siirtyi huhtikuun alussa ISS Palveluille. Jo ensimmäisten viikkojen jälkeen hyvässä ”flowssa” työskentelevä tiimi on kerännyt asiakkaalta kiitosta ystävällisestä ja hyvästä palvelusta.

Metsä Group on ISS Palveluille valtakunnallinen asiakkuus, johon kuuluu tärkeänä osana yhtiön Tapiolassa sijaitsevan pääkonttorin siivous. Vaikka startti pääkonttorikiinteistön siivoukselle oli vasta huhtikuussa, on palveluesimies Hanna Perkon vetämä tiimi saanut jo kiitosta hyvästä työstä.

– Kun kävimme asiakkaan kanssa laatukierroksella, hyvä palaute ihan henkilöityi siivoojiimme, jotka ovat ”ihania ja huomaavaisia”. Toki olemme rakentavaakin palautetta saaneet, mikä on sekin hyvä. Lähdimme kaikki uusina tähän uuteen asiakkuuteen, jossa aikaisemmin suurin osa alueista oli siivottu iltavuorossa ja meitä pyydettiin siivoamaan pääosin päivisin eli muutos on ollut asiakkaallekin iso ja näkyvä. Siivoojamme ovat osanneet tunnistaa erilaiset tilanteet ja liikkua hyvin huomaamattomasti niin, ettei asiakkaiden työnteko ole häiriintynyt, kertoo Perko, joka luonnehtii tiimiään hirmukivaksi.

Hyvä tiimihenki onnistuttiin luomaan heti startissa. Metsä Groupin pääkonttorin siivouksessa on nyt hyvä ”työ-flow”, kuten yksi tiimiläinen oli tunnelmiaan luonnehtinut.

– Pidimme päivää ennen starttia perehdytystilaisuuden ja starttipäivänä pidimme huolen, että jokaisella siivoojallamme oli joku koko ajan apuna ja mukana työssä. Kukaan ei jäänyt ensimmäisenä päivänä yksin, Perko kertoo.

 

Kuvassa vasemmalta oikealle: Tiiminvetäjä Kelly Mägi, siivooja Jenni Toivonen, palveluesimies Hanna Perko, siivooja Esta Karbov. Kuvasta puuttuu siivooja Hanna Kemppainen.


Ammattiylpeys johtaa hyvään asiakaspalveluun

Perkon mukaan Metsä Groupin pääkonttorilla työskentelevistä ISS:läisistä loistaa ammattiylpeys.

– Ammattiylpeys on se, jolla asiakaspalvelun saa toimimaan. Yritän kaikille meidän työntekijöille painottaa, miten tärkeää ja näkyvää heidän työnsä on asiakkaille.

Asiakkaalta saatu positiivinen palaute on motivoinut Perkon tiimiä entisestään.

– Esimieheltä, tiiminvetäjältä tai työkaverilta tullut palaute motivoi myös, mutta moni tiimistämme on liikuttunut ihan kyyneliin, kun on kuullut, että asiakas on huomannut hyvin tehdyn työn ja vielä kertonut positiiviset kommenttinsa eteenpäin.

Perko itse on ollut ISS:läinen vuodesta 1999. Kesätyö siivoojana vaihtui opiskeluiden jälkeen muun muassa postitustehtäviin ja sitä kautta palveluohjaajaksi, esimiesharjoittelijaksi ja syksyllä 2014 palveluesimieheksi.

– Olen oikein malliesimerkki kasvutarinasta ISS:llä, hän sanoo.

 

Kuvassa iltavuorossa työskentelevät Anton Salo ja Zelalem Kebede.
ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!