Siirry suoraan sisältöön
Pomo piilossa – Mandi Plith: ”Hetkinen, toihan on se Kale!”

ISS Palveluiden turvatarkastaja ja vartija Mandi Plith ilahtui ja yllättyi siitä, että "Kalevi" olikin toimitusjohtaja Jukka Jäämaa. Matkustamisesta pitävä Mandi on lentoasemalla töissä unelmiensa työympäristössä ja Pomo piilossa -kokemuksen jälkeen täysin vakuuttunut siitä, minkä oli aiemminkin kokenut ISS:ssä hyväksi: ylin johto on kiinnostunut siitä, miten työntekijöillä menee.

Turvatarkastajana ja vartijana työskentelevä Mandi Plith vei Kalevia ympäri Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

– Kalevi oli alkuun hiljainen. Ajattelin, että onko hän nyt ihan messissä tässä perehdytyksessä. Olisikohan hän itsekin vähän jännittänyt, Mandi muistelee erikoista työpäiväänsä.

Päivän aikana hän tutustutti Kalevin henkilökunnan turvatarkastuspisteeseen ja Kalevi pääsi mukaan myös lentokoneen turvaetsintään, joka tehdään Yhdysvaltoihin lähteville lennoille: tutkitaan, ettei kukaan ole pystynyt piilottamaan lentokoneeseen kiellettyjä aineita tai esineitä. Kahvitauon jälkeen Mandi ja Kalevi ehtivät vielä ajella autolla lentokenttäalueella ja käydä esimerkiksi yhdellä lentokonehallilla katsomassa, mitä ISS Palveluiden vartiointi siellä tekee.

Kun Kalevi myöhemmin paljastui Jukaksi, Mandi oli positiivisesti järkyttynyt.

– Luulin meneväni perehdytyspäivään liittyvään loppuhaastatteluun. Kun istuimme siinä Jukan kanssa vastatusten, katsoin ensin, että onpa tutunnäköinen. Sitten hoksasin, että hetkinen, toihan on se Kale! Ajattelin, että onko hän nyt sitten työllistynyt hyvään paikkaan. Viikset ja parta oli ajettu ja siistit vaatteet päällä. Mutta heti kun Jukka avasi suunsa, tajusin, että tiedänhän mä, kuka tämä oikeasti on.

Jatkuvasti matkafiiliksissä

Mandi on työskennellyt lentoasemalla jo vuodesta 2008 lähtien.

– Olen aina pitänyt matkustamisesta ja lentoasema on se paikka, jossa tulee heti hieno matkafiilis lentoa odotellessa. Töissä tässä ympäristössä voi päästä osaksi samaa hyvää tunnelmaa, kun näkee iloisia ja onnellisia ihmisiä lähdössä lennoille. Täällä tapaa paljon ihmisiä eri maista ja kulttuureista, Mandi juttelee.

Uran alkuvuosina hänen työtehtäviinsä kuului muun muassa yksin matkustavien lasten saattaminen lennoille. Monia pieniä matkustaminen jännitti.

– Oli ilo huomata, että odotellessa ja jutellessa pahin jännitys usein jo lähti pois ja koneeseen meni hymyilevä ja reipas matkalainen. Tuli tunne, että jes, olen onnistunut!

Matkan varrella Mandi on suorittanut vartijakortin ja on saanut uusia tehtäviä lentoasema-alueella. Nykyisin töissä onkin parasta tehtävien monipuolisuus ja myös haastavuus.

– En osaisi kuvitella itseäni muualle töihin, lentoasema on niin ainutlaatuinen ympäristö. Enkä firmaakaan lähtisi vapaaehtoisesti vaihtamaan. ISS:läisten vaihtuvuus lentokentällä onkin aika pientä. Monet nykyisistä työkavereistani ovat sellaisia, jotka olivat töissä jo silloin, kun minä aloitin. Eli muutkin näyttävät viihtyvän!

Tunnelmat Pomo piilossa -paljastuksen jälkeen olivat Mandilla iloiset ja yllättyneet. Hänelle jäi sellainen olo, että toimitusjohtaja on kiinnostunut siitä, miten työntekijät voivat ja miten heillä menee. Kiitokseksi osallistumisestaan ja hyvästä asiakaspalvelusta kahden pienen lapsen äiti sai mieluisan palkinnon.

– Olen käynyt tässä työn ohessa turvallisuusalan koulua. Kolmivuorotyö, opiskelu ja kaksi lasta kotona ovat pitäneet huolen siitä, että niin sanottua omaa aikaa ei ole kauheasti ollut. Mutta nyt pääsemme mieheni kanssa kaksin Barcelonaan. On ihanaa, että syksyllä on edessä jotain, mitä odottaa!

Lomien jälkeen Mandi katsoo esimiehensä kanssa myös aikaa esimiesharjoittelun aloittamiselle.

Kuvaaja: Kirsi Lonka
ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!