Siirry suoraan sisältöön
Näytön paikka

ISS tarjoaa ammattilaisilleen erilaisia koulutuspolkuvaihtoehtoja, sillä työssä kehittyminen on motivoivaa ja samalla tärkeä osa visiomme toteutumista: meistä tulee maailman paras palveluyritys. Niko suoritti kiinteistönhoitajan ammattitutkinnon osoittamalla ammattitaitonsa näyttökokeessa.

Senaatti-kiinteistöillä työskentelevä 27-vuotias Niko Kokko on ollut ISS:läinen seitsemän vuotta. Peruskoulun jälkeen hän suoritti kiinteistönhoitajan perustutkinnon ja nyt plakkarissa on myös kiinteistönhoitajan ammattitutkinto, jonka Niko läpäisi nopealla tahdilla ilman valmistavaa koulutusta. Tämä onnistui, koska tarvittavat taidot olivat harjaantuneet käytännön töissä.

– Kun aloitin ISS:llä, ajatus ammattitutkinnon suorittamisesta oli ilmoilla, mutta asia jäi, kun työt lähtivät rullaamaan. Kun kuulin mahdollisuudesta suorittaa tutkinto pelkkiin näyttöihin perustuen, valmistumistani ryhdyttiin ajamaan pikaisella aikataululla. On hyvä, että tarjolla on tällainen nopeutettu vaihtoehto, kiittelee Niko.

– Aina ei ole tarpeen suorittaa pitkää rupeamaa koulunpenkillä. Kun on konkari työssään, voi osoittaa osaamisensa ja ammattitaitonsa vaivattomasti näyttötutkintojärjestelmän avulla, rohkaisee myös ISS:n koulutuspäällikkö Elli Velling.

Pätevyyden osoittaminen on hyödyllistä niin työntekijälle itselleen kuin yrityksellekin. Pätevyysasiat nousevat pinnalle erityisesti kilpailutuksissa. Asiakkaat arvostavat osaamista ja kokemusta.

Vaihe vaiheelta kohti todistusta

Tutkinto-opiskelijoille laaditaan ensin henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Osana suunnitelmaa selvitetään aiempi osaaminen ja katsotaan, miltä osin osaaminen on suoraan tunnustettavissa osaksi tutkintoa vai osoittaako opiskelija osaamisensa näyttökokeessa. Nikon tie kohti kiinteistönhoitajan pätevyyttä alkoi kirjallisella näyttötehtävällä.

– Kirjallisen näyttösuunnitelman tekeminen tuntui vaikeimmalta osuudelta, koska edellisistä kirjoitustehtävistä oli vierähtänyt jo aikaa. Suunnitelmaan piti selostaa vaihe vaiheelta todellinen asiakaspalvelutilanne. Kuvailin lampunvaihtotapauksen, joka lähtee asiakkaan ilmoituksesta ja päättyy toimivaan valaisimeen. Kuulostaa yksinkertaiselta hommalta, mutta väliin voi mahtua vaikka minkälaisia selvittelyjä ja tuotetilauksia, Niko kuvailee.

Kirjallinen tehtävä lähti itsearvioinnin ja esimiehen kommenttien jälkeen aikuiskoulutuskeskus Amieduun kolmelle arvioitsijalle arvioitavaksi. Sen jälkeen kävi kutsu arviointikeskusteluun, jossa arvioitsijat esittivät tarkentavia kysymyksiä esimerkiksi työturvallisuuteen ja vastuunjakoon liittyen.

– Varsinaisessa näyttökokeessa tein neljä näyttötehtävää, jotka arvioitiin: ilmanvaihtokoneen huolto, lämmönjakohuoneen tarkistus, Oras-hanahuolto ja uima-allaslaitteiston läpikäynti. Lisäksi käytiin kirjallinen tehtävä ja asiakaspalvelutilanteessa toimiminen läpi, Niko luettelee.

– Vaikka oli tutuista hommista kyse, kyllä näyttöön meno vähän aamusta jännitti. Siinä ollaan kuitenkin esillä ja muiden tarkkailtavana, Niko kertoo.

– Voin suositella muillekin tätä nopeutettua tutkinnonsuorittamismallia. Onhan se iso juttu sekä itselle, työnantajalle että asiakkaalle, että on taskussa virallinen todistus omasta ammattitaidosta, sanoo Niko, joka viihtyy työssään hyvin. Hommat ovat vaihtelevia, ja kaikki päivät erilaisia.

Onnea Niko ja muut tänä keväänä ammattiin valmistuneet!

Teksti: Kaisa-Leena Laine

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!