Siirry suoraan sisältöön
Lähellä ja läsnä myös kiireen keskellä

Itäsuomalainen avoimuus ja uuden tavoittelu ovat kuljettaneet Sinikka Maksimaista ympäri Suomea. ISS:n Siivous- ja monipalvelut -yksikön palvelupäälliköllä pysyvät langat käsissä, mistä kielii vastuullisen aseman lisäksi asiakkailta pursuava positiivinen palaute.

Sinikka Maksimaisesta ei pitänyt tulla palvelupäällikköä. Jos joku olisi väittänyt parikymppiselle Maksimaiselle moista, olisi hän nauranut ja kiistänyt mokoman. Tosin ei hänestä pitänyt tulla tarjoilijaakaan, vaikka toiminnan naisella oli jo nuorena tapana häärätä kaikissa suvun ja tuttavapiirin juhlissa.

– Kerran eräs sukulainen totesi, että minusta tulisi hyvä tarjoilija. Vastasin tomerasti, että ei ikinä! Maksimainen muistelee.

Opintoja työnteon ohessa

Maksimaisen nuoruuden haaveammatti oli pukusuunnittelija. Kotipaikkakunnalla Ilomantsissa käydyn ammattikoulun jälkeen Maksimaisen olisi kuitenkin täytynyt muuttaa parinsadan kilometrin päähän Kuopioon jatkaakseen opintoja. Välimatka tuntui 17-vuotiaasta turhan pitkältä, joten opinnot jäivät. Sen sijaan nuori nainen päätyi paikalliseen osuuskauppaan myyjäksi.

Myyjän työn jälkeen elämä johdatti Maksimaisen hotelli- ja ravintola-alalle. Seitsemän vuoden ajan työpäivät kuluivat itäsuomalaisessa hotelliravintolassa siivoten, tarjoillen ja kokaten. Tarjoilijan uraa ehdottanut sukulainen oli ollut oikeassa: Maksimainen oli oikein pätevä tarjoilija. Töiden ohessa Maksimainen suoritti tarjoilijakoulun. Ajan kuluessa työtehtävät siirtyivät hotellin vastaanottoon, jossa ansioluettelo karttui myös vastaanottovirkailijan nimikkeellä. Todistuksia on kertynyt myös työnohjaajakoulutuksen ja esimiehen erityisammattitutkinnon suorittamisesta.

Tavoitteena olla lähellä ja läsnä

Nyt Maksimainen asuu viikot Oulussa ja toimii kolmessa eri kohteessa Siivous- ja monipalvelut -yksikön palvelupäällikkönä. Kohteet sijaitsevat Haukiputaalla, Ylikiimingissä ja Kiimingissä. Auton mittariin kertyy päivässä satakunta kilometriä, kun palvelupäällikkö kiertää kaupungista toiseen.

Maksimaisen työpäivät koostuvat asiakkuuspalavereista, tiimipalavereista, henkilökunnan tapaamisista sekä lukemattomista puheluista ja sähköpostiviesteistä.

– Olen yhdyshenkilö asiakkaiden ja henkilökunnan välillä. Toisinaan teen etukäteen suunnitelmia tulevan päivän varalle, mutta työpäivät lopulta elävät tilanteen mukaan ja tekemiset vaihtuvat lennosta.

Maksimainen on saanut monta kertaa todeta, etteivät työt lopu tekemällä. Jotta kaikki langat pysyvät hyppysissä, on tärkeintä töiden jaksottaminen ja tarvittaessa delegoiminen eteenpäin.

– Vaikka kohteita on kolme, pyrin olemaan koko ajan lähellä ja läsnä. Minulle on tärkeää ehtiä joka päivä juomaan aamukahvit ja lounastamaan yhdessä työkavereiden kanssa.

Lämpimät välit ja saumaton yhteistyö positiivisen palautteen takana

Osa Maksimaisen asiakkuuksista on pitkiä ja tiiviitä, ja hän saa kosolti positiivista palautetta asiakkailtaan.

– Pitäisi varmaankin kysyä asiakkailta, miksi he minusta pitävät. Työyhteisö on kyllä tiivis, ja yhteistyön täytyy olla saumatonta toimiakseen. Myös negatiivisiin palautteisiin tulee reagoida, Maksimainen pohtii.

Kenties Maksimaisen itäsuomalaisilla juurilla on jotakin tekemistä sen kanssa, että juttu luistaa ja homma toimii.

– Itäsuomalaisittain puhun paljon ja keskustelen asiakkaiden kanssa muustakin kuin työasioista. Tunnemme tätä nykyä yhdyshenkilöiden kanssa toisemme niin hyvin, että voimme puhua avoimesti eri asioista.

Viikonlopuiksi Itä-Suomen luontoon

Työ on kuljettanut Maksimaista ympäri Suomea. Ennen Oulun seudun kohteita hän työskenteli Kokkolassa, sitä ennen Seinäjoella. Veri vetää silti kotiseudulle Itä-Suomeen, jossa sijaitsevat perhe ja koti. Viikonloput lomalainen viettääkin puolisonsa ja perheen koirien kanssa Ilomantsissa.

Viikonloppuisin mielessä eivät pyöri työasiat. Maksimainen harrastaa paljon ulkoilua. Hektisten työpäivien jälkeen vapaa-aika vie lenkki- tai hiihtopolulle – tai tanssilattialle.

– Raskaankin työpäivän jumit purkautuvat, kun pääsen juoksemaan. Liikkuessa aivot tekevät koko ajan töitä. Jos töissä on ollut jokin ongelma, ovat kuviot lähes aina selkeät kunnon lenkin jälkeen.

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!