Kauppakeskuksen monitoimimies

Kauppakeskuksen monitoimimies

Ensiapua ja asiakaspalvelua – vartijan työ on paljon muutakin kuin järjestyksenvalvontaa.

Kauppakeskus Entressen kohde-esimies Otto Salonen tuntee työympäristönsä läpikotaisin. Tuttua ei ole vain kauppakeskus, vaan myös monet sen vakioasiakkaat ja myymälöiden henkilökunta.

Salonen johdattaa sisään kauppakeskukseen. Vastaan kävelee tavarantoimittaja, joka kysyy neuvoa ja puhelinnumeroa. Oikea numero löytyy ulkomuistista.

– Siinä säästää aikaa, kun muistaa yleisimmät numerot, Salonen toteaa.

Monelle saattaa olla yllätys, että vartijan työstä suurin osa on neuvomista ja opastamista. Työ on pitkälti asiakaspalvelua. Vartija on niin asiakkaiden kuin kauppiaiden apu ja tuki.

– Ihmisillä pitää olla turvallinen olo, ja vartijan on oltava helposti lähestyttävä, Salonen summaa.

Valtaosa työpäivästä kuluu kauppakeskuksessa joko kierroksella tai eri paikoissa päivystäen. Häiriöitä ennaltaehkäisee se, että vartija on näkyvillä.

– Kaikillehan tämä kauppakeskusympäristö ei sovi työpaikkana. Mutta vartijan tehtäviä on niin monenlaisia, että jokaiselle varmasti löytyy sopiva vaihtoehto, Salonen miettii.

Vartijaksi Salonen päätyi kesätöiden kautta kuusi vuotta sitten. Viimeiset kolme vuotta on kulunut Entressessä kohde-esimiehenä. Se tarkoittaa, että Salonen on tiiviisti yhteistyössä myös kauppakeskuksen johdon kanssa. Vastuulla on myös kulunvalvontaan liittyvät asiat.

Yleensä Entressessä on paikalla vain yksi vartija. Vilkkaimpina aikoina päivystysvuorossa saattaa olla parikin vartijaa.

Siellä, missä on paljon ihmisiä, voi tapahtua mitä vain. Usein vartija on se, joka kauppakeskuksessa hälytetään paikalle, kun jotain sattuu. Salonen kertoo lähes viikoittain antavansa jollekin ensiapua.

– Tärkeintä tässä työssä on reippaus ja rohkeus tarttua asioihin. On uskallettava puhua ihmisille, Salonen toteaa.