Siirry suoraan sisältöön

Nallikarin lomakylässä Oulussa työskentelevät Outi Laasanen ja Jani Ollilla ovat Omena-voittajia, joka koppasivat palkinnon ammattitaitoisen työn ja oikean asenteen avulla.

Oulun Hietasaaressa sijaitseva perinteikäs Nallikarin lomakylä on saanut kiitosta erityisesti siisteydestä ja viihtyisyydestä sekä hyvästä palvelusta. Erinomaista asiakaskokemusta ovat omalta osaltansa rakentamassa Omena-palkitut ISS:läiset Outi Laasanen ja Jani Ollilla.

Monipuolista ammattitaitoa

Janin ura ISS:llä alkoi vuonna 2012 Rovaniemeltä. Aluksi sähköasentajaksi valmistunut Jani teki lumitöitä ja muita ulkotöitä. Nallikariin Jani päätyi vuonna 2014. Hän oli muuttanut Ouluun ja opiskellut talonrakentajan ammattitutkinnon. Lomakylässä oli tarvetta monitaiturille kiinteistöosaajalle ja Jani sopi tehtävään kuin nakutettu.

– Työnkuvaani kuuluu hyvin monipuolisesti erilaisia ulko- ja sisätöitä, sähkötöitä, putkitöitä ja ihan kaikenlaisia remonttihommia. Kiinteistönhoitajan titteli ei oikeastaan kuvaakaan kovin hyvin kaikkea sitä, mitä lopulta teen, nauraa Jani.

Nallikarissa on kiitetty erityisesti Janin poikkeuksellisen monipuolista osaamista ja asiakaspalvelullista asennetta. Monipuolisuus motivoi myös Jania työssä.

– Tykkään tehdä erilaisia remonttihommia, joita täällä tulee vastaa ihan laidasta laitaan. Monipuolisen kiinteistöosaamisen lisäksi työssäni tarvitaan sosiaalisia taitoja. Kohtaan lomakylän asiakkaita alueella lähes päivittäin. Tämä onkin vahvasti asiakaspalvelutyötä, Jani sanoo.

Hyvä työ tuotti tulosta

ISS:llä pian kymmenen vuotta työskennellyt Outi aloitti Nallikarissa pari vuotta Janin jälkeen, kesällä 2017. Lomakylään oli rakennettu uusia majoitushuviloita. Nallikarissa haluttiin, että huviloiden siivous olisi heti alusta alkaen osaavissa käsissä. Siivouksesta vastaavaksi palveluohjaajaksi nimitettiin kokenut ja luotettava Outi.

– Olen vastuussa siivouspalveluiden järjestämisestä. Teen esimerkiksi työvuorolistat ja pidän huolta, että työntekijöitä on paikalla oikea määrä. Lisäksi perehdytän siivoojamme uusiin tehtäviin ja ohjaan heitä käytännön työssä, Outi kertoo työnkuvastaan.

Outin loistavan työn ansiosta ISS:n ja Nallikarin yhteistyö laajeni vuoden 2018 alussa. Nyt ISS vastaa huviloiden lisäksi myös kaikkien muiden lomakylän majoitustilojen siivouksesta.

– Käytännön siivousosaamisen lisäksi työssäni tarvitaan laatutietoisuutta ja hyviä organisointitaitoja. Työssä minua motivoi vaihtelevuus ja se, ettei koskaan voi tarkalleen tietää, mitä päivä tuo tullessaan. Tässä työssä ei pääse kangistumaan kaavoihin.

Merkitys löytyy asiakkaista

Sekä Janin että Outin työn merkitys löytyy tyytyväisistä asiakkaista.

– Pidän huolta siitä, ettei meidän Nallikarin asiakkaan tarvitse huolehtia siisteyteen liittyvistä asioista. Lomakylän asiakkaille me tarjoamme mukavan matkustuskokemuksen varmistamalla, että majoituspaikat ovat aina erinomaisessa kunnossa, kertoo Outi.

Asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen on myös Janille työssä tärkeintä.

– Pyrin vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin mahdollisimman nopeasti ja olemaan siinä saatavilla. Pyrin tekemään kaikkeni, jotta kokemus olisi Nallikarin asiakkaille niin viihtyisä, että he tulisivat uudestaankin, sanoo Jani.

Jani ja Outi kehuvat myös Nallikarin työyhteisöä, joka koostuu sekä ISS:läisistä että Nallikarin palkkalistoilla olevista työntekijöistä.

– Meillä on aivan loistava pieni mutta tiivis porukka. Emme ole vain työkavereita, vaan monien kanssa tulee nähtyä myös vapaa-ajalla, Jani sanoo.

ISS:n Omena-ohjelmassa palkitaan työntekijöitä, jotka tarjoavat ainutlaatuisia palvelukokemuksia ja auttavat ISS:n asiakkaita saavuttamaan tavoitteensa. Ohjelman tavoitteena on rakentaa yhä asiakaskeskeisempää työkulttuuria. ISS:n työntekijät ja asiakkaat voivat ehdottaa työssään loistavia ISS:läisiä Omena-palkinnon saajiksi.

Nallikarin lomakylässä asiakaskokemus syntyy pienistä teoista. Lue lisää ISS:n ja Nallikarin lomakylän yhteistyöstä.

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!