Tekemällä oppien

Tekemällä oppien

Tässä juttusarjassa esittelemme ISS:n ammattilaisia. Tänään esittelyssä on putkiasentajana työskentelevä Samu, joka kouluttautui ammattiinsa oppisopimuksella ISS:llä.

Putkiasentajan tyypillinen työpäivä alkaa aamuseitsemältä, jolloin Samu ja työkaverit hakevat tarvittavat välineet ja materiaalit tukusta. Sen jälkeen päivä on täynnä työtehtäviä. Putkiasentajan on oltava valmis myös yllättävissä hätätilanteissa.

– Joskus saadaan soitto, että putki on mennyt rikki ja vettä on kaikkialla. Silloin ei auta muu kuin jättää ei-kiireelliset työt kesken ja rientää korjaamaan vuoto.

Samua kiinnostavat rakentaminen ja talotekniikka. Aito mielenkiinto aihetta kohtaan on myös motivoinut opinnoissa.

– Parasta työssä on monipuolisuus,Samu kertoo.

Kädentaitoa ja kärsivällisyyttä

Maltti on valttia, myös putkitöissä. Opintojen ja työnteon aikana Samu on oppinut olemaan maltillisempi ja kärsivällisempi.

– Tässä työssä mitään ei kannata tehdä kiireellä. Jos sattuu vahinko, se voi olla tuhoisa. Olemme tekemisissä monimutkaistenkin vesijärjestelmien kanssa. 

Turvallisuuteen panostetaan myös paljon.

– Meidän pitää muistaa monia turvallisuusseikkoja, ja alussa olikin vaikea muistaa kaikkea. Mutta turvallisuus on tärkeää ja voi syntyä mittavia vahinkoja, jos ei ole tarkka.

Millainen on hyvä putkiasentaja? Samu painottaa oma-aloitteisuutta ja reippautta. Eikä käytännöllisyydestäkään ole haittaa, työssä pitää hallita monia eri työkaluja ja työtapoja.

Samu suosittelee oppisopimusopintoja niille, jotka mieluiten oppivat tekemällä. Oppisopimusopinnoissa luetaan teoriaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin perinteisissä ammattiopinoissa.

– Oppisopimus oli minulle täydellinen tapa oppia ammatti. On mieluisampaa oppia tekemällä, kuin vain pelkästään lukemalla teoriaa.

Lue Samun mietteitä opintojen varrelta:

Oppisopimusopiskelija Samu Koponen, 16: "Paras mahdollinen koulu"

”Töissä oppii paljon enemmän kuin koulun penkillä”

ISS:n ammatit esittelyssä:
Postikonsultti
Sähköyliasentaja
Kiinteistönhoitaja
Siivooja
Monipalvelutyöntekijä
Kokki
Monipalvelutyöntekijä
Siivooja
Kiinteistönhoitaja
Ravintolan vuoropäällikkö
Kokki
Asiakaspalvelija