Siirry suoraan sisältöön
Tarjolla maukasta ravintoa ja hyvää mieltä

Tässä juttusarjassa esittelemme ISS:n ammattilaisia. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Ultimes Business Gardenin lounasravintolan vuoropäällikkönä työskentelevään Lazaroon.

Lounasaika on Ultimate Business Gardenin ravintolatyöntekijöille päivän kiireisintä aikaa. Kun muut nauttivat tauostaan ruokaillen, vuoropäällikkö Lazaro ja tiimi paiskivat töitä keittiössä varmistaakseen, että kaikki saavat maukasta ja ravitsevaa lounasta.

Vaikka työtahti on kova, Lazaro muistaa kohdata syömään tulleen asiakkaan ja välittää hyvää mieltä.

– Asiakkaidemme lounastauko on usein lyhyt. Haluan tarjota heille nautinnollisen hetken, jonka aikana he voivat rentoutua.

Erinomainen lounashetki on kokonaisuus, joka koostuu ravitsevan ja maukkaan ruuan lisäksi hyvästä tunnelmasta. Asiakaspalvelu on Lazarolle sydämenasia.

– Pyrin tarjoamaan asiakkaillemme avartavia ruokailukokemuksia ja saamaan heidät iloisiksi huonompanakin päivänä. Kun asiakas on onnellinen ja hymyilee, olen onnistunut.

Rakkaudesta ruokaan ja työhön

Lazaro aloitti työt ISS:llä viime keväänä. Aluksi hän paikkasi muita työntekijöitä tarvittaessa. Työ oli mieleistä ja työporukka kiva, ja Lazaro jatkoi vakinaisena työntekijänä.

– Kun herään aamulla, mietin tulevaa päivää ja sitä, että on kiva mennä töihin! Työ on minulle todella tärkeää ja tämä työpaikka on minulle kuin taivas, hän hehkuttaa tyytyväisenä.

Jo työmatkalla Lazaro keskittää ajatuksensa päivän ruokalistaan. Hän käy mielessään läpi, miten annokset valmistetaan ja visualisoi miltä niiden pitää maistua ja näyttää.

– Parasta tässä työssä on luovuus. Minulla on melko vapaat kädet ravintolamme annosten kehittämisessä ja haluan tarjota lounastajille uusia makuelämyksiä.

Lazaro innostuu helposti ja haluaa kehittää osaamistaan jatkuvasti. Kokki voi aina oppia uutta ja kehittyä työssään.

– Mietin aina, miten asiat voisi tehdä vielä paremmin. Seuraan ruokatrendejä ja suunnittelen, mitä kaikkea voisimme asiakkaillemme tarjota.

Toisinaan lounasravintolan ruokailijat ovat niin tyytyväisiä, että kysyvät Lazarolta maistamiensa ruokien ohjeita. Hän levittää mielellään maukkaan ruuan ilosanomaa ja jakaa osaamistaan ja reseptejään.

Melkein kuin perhe

Ultimes Business Gardenin keittiössä käy vilske, kun Lazaro ja työkaverit valmistelevat lounastarjoilua. Yhteen hiileen puhaltavat työkaverit joustavat ja ovat valmiita auttamaan toisiaan kiireen keskellä.

– Meidän on oltava tiimi, jotta homma toimii! Vietämme paljon aikaa työporukassa. Olemme melkein kuin perhe.

Kun työskennellään kuumien ja terävien työvälineiden kanssa, täytyy työturvallisuuteen kiinnittää erityistä huomiota.

– Keittiötyössä pitää ottaa huomioon monia työturvallisuusasioita. Meidän täytyy varmistaa, että tavarat ovat paikallaan ja lattiat siistit ja esteettömät. Käytämme suojaavia työkenkiä ja hanskoja. Niin varmistamme, että työvuoroilla ei tapahdu onnettomuuksia.

Kun lounaskiireet helpottavat, työporukassa nautitaan kahvia, nauretaan ja höpötellään.

Toisin kuin yleensä ravintolatyössä, tässä pestissä illat ja viikonloput ovat vapaita. Se on Lazaron mielestä suuri plussa. Hyvän asiakaspalautteen, esimiehen kehujen ja työporukan välisen huumorihetken jälkeen voi lähteä hyvillä mielin nauttimaan vapaa-ajasta.

Kurkista joulukalenterin luukkuun, jossa Lazaro kertoo joulunvietostaan ja jakaa isoäidiltään oppimansa sangriareseptin.

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!