Siirry suoraan sisältöön
Osaavissa käsissä

Tässä juttusarjassa esittelemme ISS:n ammattilaisia. Monipalvelutyöntekijä Louella vastaa tukipalveluista, esimerkiksi yritysten laskujen käsittelystä. Hän korostaa tarkkuuden ja huolellisuuden merkitystä työssään.

Kuka käsittelisi laskut ja hoitaisi skannaukset? No ISS Tukipalveluiden tarkka ja huolellinen monipalvelutyöntekijä Louella. Hän mahdollistaa sen, että yritykset voivat huoletta keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa.

Louella on osa neljän hengen tiimiä, ja yksi hänen tehtävistään on huolehtia asiakkaiden laskuista. Postitse tulleiden laskujen käsittely alkaa kirjekuorien avaamisella, jonka jälkeen laskut skannataan, käydään läpi ja hyväksytään. Lisäksi laskuja tulee runsain määrin sähköpostitse, jolloin kaksi ensimmäistä työvaihetta jää pois.

– Parasta on työn sujuvuus, sillä kaikki tietävät, mitä tekevät. Toisaalta ongelmatilanteet ovat mielenkiintoisia, sillä niiden selvittely tuo vastapainoa muuten selkeään työhön, Louella kertoo.

Monipalvelutyöntekijän arkea täydentävät erilaiset koulutukset, kuten MS Office-, työturvallisuus- ja ensiapukurssit.

Huumori kukkii työpaikalla

Louellan työpaikalla uudet työntekijät otetaan lämmöllä vastaan, sillä jokainen tietää omasta kokemuksesta, kuinka tärkeää on päästä heti mukaan porukkaan. Yhteinen huumori on yksi vahvimmista porukkaa yhdistävistä tekijöistä.

Huipputiimi saa hymyn huulille päivästä toiseen. Lisäksi päivittäiset onnistumiset motivoivat entistä parempiin suorituksiin.

– On tärkeää saada arvostusta omalle työlleen. Täällä ymmärretään, mitä meidän toimenkuvaamme kuuluu, joten saamme myös palautetta hyvin tehdystä työstä.

ISS:n erilaiset ammatit esittelyssä:
Monipalvelutyöntekijä
Kokki
Monipalvelutyöntekijä
Siivooja
Kiinteistönhoitaja
Ravintolan vuoropäällikkö

ISS.fi: Avoimet työpaikat

Liittyvät julkaisut

ISS TÖISSÄ UUTISKIRJE
email-dark_58px

Tilaa uutiskirjeemme

Koostamme uusimmista artikkeleistamme, oppaistamme ja muista kiinnostavista sisällöistä uutiskirjeen kvartaaleittain. Tilaamalla uutiskirjeemme saat myös tietoa kampanjoistamme ja tapahtumistamme!